Ossi Takala: Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Michaelides, Alex (2019). Hil­jainen poti­las. Suom. Antti Autio. Helsin­ki: Gum­merus.

Alex Michaelidesin men­estyskir­ja Hil­jainen poti­las ker­too taide­maalari Ali­cia Beren­son­ista, joka ilmeisem­min ampuu yllät­täen miehen­sä ja vaike­nee sen jäl­keen kuin muuri. Teolle ei löy­dy moti­ivia, mut­ta kos­ka Ali­cia löy­det­ti­in aseen kanssa ruumi­in vier­estä, tuomio on selviö. Kir­jan toinen päähenkilö on psykoter­apeut­ti Theo Faber, jolle oikeusp­syki­a­trisel­la osas­tol­la ole­van Ali­cian psykoter­api­as­ta muo­dos­tuu pakkomiel­teinen haaste. Theo opiske­li psykoter­apeu­tik­si omien trau­mo­jen­sa takia. Trau­mat liit­tyvät Theon isä­suh­teeseen ja tekevät hänet haavoit­tuvak­si, kun oidi­paal­is­ten tap­pi­oiden tois­tu­misen uhka herää avioelämässä. Theo osaa kuva­ta omien trau­mo­jen­sa vaiku­tuk­sia vas­tatun­teisi­in­sa poti­laiden­sa hoitoon liit­tyen, mut­ta oman avioelämän ongelmis­sa insight jää vajaak­si. Theo ylit­tää usei­ta ker­to­ja sopi­mat­tomasti psykoter­apeutin ja poti­laan välisen suh­teen rajo­ja. Lisäk­si hän rikkoo sairaalan ohjei­ta ja käytän­töjä siihen malli­in, joka voisi olla todel­lisu­udessa vaikea toteut­taa. Rajati­la per­soon­al­lisu­ushäir­iön diag­nos­ti­ik­ka ja jotkut yli­malkaiset heitot nar­sis­mi­in liit­tyen eivät ainakaan suo­ma­lais­es­ta näkökul­mas­ta kat­soen osu aina kohdilleen mut­ta ne ovat hyvää ja muodikas­ta viihdet­tä maal­likko luk­i­joille. Myös psykoter­apeutin lääk­i­tyskan­nan­otot ja etenkin kuvatut kyvyt konkreet­tis­es­ti lääk­itä poti­las­ta eivät var­maan vas­taa todel­lisu­ut­ta mis­sään päin maail­maa. Mut­ta näistä puut­teis­taan huoli­mat­ta Hil­jainen poti­las ‑kir­ja kas­vaa pikkuhil­jaa erit­täin koukut­tavak­si ja hyväk­si dekkarik­si, joka pitää luk­i­jansa hyvin otteessaan. Kir­jan juoni valke­nee luk­i­jalle vas­ta aivan kir­jan lopus­sa enkä ainakaan minä pet­tynyt. On virk­istävää, kun jän­ni­tyskir­jal­lisu­us sukeltaa psyko­ana­lyysin maail­maan. Psyko­ana­lyyt­ti­nen ymmär­rys ihmis­mielestä on näinä pin­nal­lisu­u­den ja kog­ni­ti­ivis­ten kovien tietei­den aikoina uno­hdet­tu aivan liian usein mut­ta onnek­si kir­jal­lisu­us, filosofia ja taide kaipaa edelleen ihmisen tun­tei­den syvem­pää ymmär­rystä.

Hil­jainen poti­las ‑kir­ja kuvaa onnis­tuneesti psyko­ana­lyysin taus­ta­te­o­ri­oi­ta lainaa­mal­la mm. Freudia, Win­ni­cot­tia ja Bio­nia. Kir­jas­sa kuvatut psyki­a­trisen sairaalan henkilökun­nan työno­h­jauk­sel­liset tiim­it val­oit­ta­vat psykoter­apeut­tista läh­estymistapaa toden­mukaises­ti ja maal­likoillekin avau­tu­vasti. Ker­ronta on suju­vaa ja nau­tit­ta­van help­polukuista. Päähenkilöi­den henkilöhis­to­ria ja luon­teen­pi­ir­teet maalataan komein vedoin askel askeleelta kohti kli­imak­sia ede­ten. Lop­ulli­nen kuva Ali­ci­as­ta muo­dos­tuu hänen päiväkir­jamerk­in­tö­jen­sä ja maalausten­sa kaut­ta. Ali­cia oli ennen murhaa arvostet­tu taiteli­ja ja hänen maalaamis­taan tauluista sekä sairaalan taide­ter­api­as­ta kas­vaa osa tari­naa. Ali­cian Alch­es­tic-taulu poh­jau­tuu hänen teat­teris­sa juuri ennen murhaa näkemään­sä Euripi­deen trage­di­aan. Anti­ikin trage­dia muo­dostaa punaisen lan­gan ja kir­jan ratkai­se­van arvoituk­sen. Alch­es­ticin kohta­lo imaisee lop­ul­ta myös Ali­cian psykoter­apeutin Theon kurimuk­seen­sa. Theo löytää avioelämän­sä ongelmien kaut­ta murhan­hi­moi­set tun­teet myös itses­tään. Näin hän tun­tee, mitä poti­las on tun­tenut. Ali­cian oikeusp­syki­a­trisel­la osas­tol­la maalaa­ma taulu on keskeinen mut­ta vaikeasti avau­tu­va vih­je murhamys­teerin ratkais­us­sa.

Euripi­deen Alch­es­tic on taru vai­mon uhrautu­mis­es­ta miehen­sä puoles­ta. Kohta­lo määräsi Thes­salian kuninkaan Adme­tok­sen kuole­maan nuore­na ellei hän löy­dä jotaku­ta kuole­maan puolestaan. Syynä on se, että Adme­tos uno­hti häi­den jäl­keen suorit­taa vaa­di­tun uhrin Artemi­ille, vaik­ka jumalat oli­vat jär­jestäneet hänelle puoli­son. Ensim­mäis­es­tä kuo­let­tavas­ta hääkam­mion käärmeansas­ta Admen­tos selvisi Apol­lonin neu­voil­la. Apol­lon saa myös puhut­tua lisäaikaa Admen­tok­selle, jot­ta tämä ehtisi etsiä jonkun kuole­maan tilalleen. Adme­tok­sen houkut­teluista huoli­mat­ta hänen van­hempansa eivät korkeas­ta iästään huoli­mat­ta suos­tu kuole­maan poikansa puoles­ta. Tari­nas­ta on Raa­ma­tus­sa ver­sio, jos­sa van­hempi pyytää las­taan kuole­maan: ”Niin kuin yhden ihmisen tot­telemat­to­muu­den kaut­ta mon­et jou­tu­i­v­at syn­tis­ten ase­maan, samoin myös yhden tot­tel­e­vaisu­u­den kaut­ta mon­et tule­vat van­hurskaiden ase­maan.” Van­hempi­en sijaan Adme­tok­sen nuorikko Alch­es­tic suos­tuu kuole­maan hänen puolestaan. Puoli­ju­mala Her­ak­les ei tiedä tästä trage­di­as­ta vaan juh­lii hur­jasti Adme­tok­sen hov­i­in vier­aak­si saa­pues­saan. Näytelmä muut­tuu farssik­si, kun suru­talos­sa juopotel­laan ja sikail­laan. Kun Her­ak­les lop­ul­ta kuulee totu­u­den, hän yrit­tää hyvit­tää tekon­sa nouta­mal­la Alch­es­ticin pois man­alas­ta. Onnea var­jostaa kuitenkin se, että Alch­es­tic ei suos­tu enää puhu­maan vaan vaike­nee täysin. Aivan kuten Ali­cia murhan jäl­keen. Hil­jainen poti­las ‑kir­jas­sa tähän val­in­taan, että kuo­letko itse vai toinen puolestasi, tör­mätään eri tulokul­mista. Esimerkik­si Ali­cian isä toivoi Ali­cian kuolleen lapse­na puolison­sa sijaan auto-onnet­to­muudessa. Alch­es­tic-myyt­ti käsit­telee kuole­man- ja elämän­vi­etin kamp­pailua. Myytis­sä Thanatos raivos­tuu kah­teen otteeseen, kun ensin hänelle luvat­tu Adme­tos vai­h­tuu toiseen ja lop­ul­ta, kun Her­ak­leelle pain­in hävitessään hän joutuu vielä luop­umaan Alch­es­ticista. Alh­es­ticin puhu­mat­to­muus, yhtey­den katkeami­nen mui­hin ihmisi­in, osoit­taa että kuole­ma ei hel­litä otteestaan. Thanatos vaien­taa ja sam­mut­taa. Se on voimakas vas­tus myös psykoter­apeu­ti­lle, kuten Hil­jainen poti­las meille näyt­tää.

Ali­ci­aa hoita­va tii­mi pää­tyy tulkin­nas­saan siihen, että Alch­es­tic vaike­nee vihan takia. Vihan syy on aviop­uoli­son pyyn­tö. Adme­tos pet­ti Alch­es­ticin rakkau­den hyväksymäl­lä hänet kuole­maan puolestaan. Poti­laan hil­jaisu­us ja vaiken­e­m­i­nen piilot­taa usein alleen aggres­sion. Sil­loin ahdis­tus estää tun­tei­ta kuvaile­vien sano­jen löytämisen, joka ilme­nee toim­intana. Esimerkik­si kun lap­si kohtaa kiukun puuskas­sa suuria tun­tei­ta, joi­ta hän ei kykene vielä sietämään ja sanoit­ta­maan, ne purskah­ta­vat ulos ”itkupotku­raiva­ri­na”. Kyse on lapsen kyvys­tä kan­natel­la ja ennen kaikkea tarpeesta tul­la kan­natel­luk­si. Kun poti­las rikkoo vapaan assosi­aa­tion sään­nön psykoter­api­as­sa vaiken­e­mal­la, se on useim­miten merk­ki vas­tarin­nan ja defenssien aktivoitu­mis­es­ta. Tilanteessa viet­ti-impulssit uhkaa­vat egon puo­lus­tus­ta. Itsesen­su­uri estää hil­jaista poti­las­ta sanomas­ta mitään väärää. Sel­l­aista olisi eri­tyis­es­ti aggres­si­ivis­ten tai sek­suaal­is­ten tun­tei­den ilmaisem­i­nen. Myös sil­loin, kun poti­las on ahne tai sadis­ti­nen, vaiken­e­m­i­nen suo­jaa hän­tä, jot­ta niiden pal­jas­tu­mi­nen ei joh­da hylä­tyk­si tulemiseen. Hylä­tyk­si tulemisen pelosta näitä tun­tei­ta on vaikea ilmaista psykoter­apeu­ti­lle. Viha, pelko, mus­ta­sukkaisu­us ja kos­ton­hi­mo ovat tässä kir­jas­sa täl­laisia tun­tei­ta. Voisiko vaiken­e­miseen olla myös mui­ta syitä? Käytän­nössä itse­murhan tekevä Alch­es­tic, on tehnyt valin­nan, että hän ei halua enää elää. Vaikeniko Alch­es­tic juuri sik­si, että hän ei halun­nut pala­ta elämään? Hän ei ollut itse valin­nut puolisoaan, vaan hänet oli jumal­ten toimes­ta naitet­tu kuninkaalle. Kyseessä oli Jumalien val­in­ta, jon­ka takia Alch­es­tic kohtasi hääkam­mion käärmeansan ja lop­ul­ta uhrasi henken­sä. Psyko­ana­lyytikoil­la löy­tynee tulk­in­ta hääkam­mion käärmeistä. Jos van­hempi hylkää pienen lapsen, vaik­ka joutues­saan sairaalaan, lap­si saat­taa reagoi­da vaiken­e­mal­la ja kieltäy­tymäl­lä kon­tak­tista uudelleen tavat­taes­sa. Mene­tys ja suru saa­vat lapsen vaiken­e­maan. Eihän kukaan, joka on menet­tänyt jo ker­ran, halua menet­tää uut­ta ker­taa. Kuka­pa halu­aisi kuol­la kak­si ker­taa ja menet­tää kaik­ki rakkaansa kaksinker­tais­es­ti. Vaiken­e­mal­la Ali­cia ja Alch­es­tic samal­la myös kuo­let­ta­vat itsen­sä psykol­o­gis­es­ti. Se on itser­ankaisua, joka estää itsen puo­lus­tamisen ja katkaisee yhtey­den mui­hin. Aggres­sio suun­nataan itseen. Mie­lenki­in­toinen yksi­tyisko­h­ta on, että Euripi­deen Alch­es­ticin on kään­tänyt englan­niksi Ted Hugh­es, jon­ka ensim­mäi­nen vaimo teki itse­murhan ilmeisem­minkin Hugh­esin uskot­to­muu­den vuok­si. Myös Hugh­esin rakas­ta­jatar, jon­ka kanssa hänel­lä oli avi­o­li­iton ulkop­uo­li­nen suhde, pää­tyi itse­murhaan. Syylli­nen ihmi­nen halu­aa tiedosta­mat­taan ran­gais­tuk­sen, joka näkyy myös tämän kir­jan molem­pi­en päähenkilöi­den, Ali­cian ja Theon, käytök­sessä.

Lon­toos­sa asu­va kir­jail­i­ja Alex Michae­lidis (-77) tun­tee kreikkalaisen tarus­ton, sil­lä hän on syn­tynyt ja kas­vanut Kyproksel­la. Hän työsken­teli aikoinaan pari vuot­ta sul­je­tul­la osas­tol­la psyki­a­trises­sa sairaalas­sa. Alex kävi pitkässä psyko­ana­lyyt­tises­sa psykoter­api­as­sa ja kokee saa­neen­sa siitä paljon. Hän opiske­li yliopis­tossa myös psykolo­giaa, yksilö- ja ryh­mäp­sykoter­api­aa. Hänen siskon­sa on psyki­a­tri. Näistä lähtöko­hdista ja etenkin kreikkalaisen mytolo­gian innoit­ta­mana syn­tyi tämä koko maail­man val­loit­tanut psykologi­nen tril­leri. Kiitol­lisu­us omaa psykoter­api­aa kohtaan oli kir­jail­i­jan mukaan suurin innoit­ta­ja kir­joit­tamises­sa. Itse kir­jas­sa psykoter­apia saa osak­seen myös piilokri­ti­ikkiä. Theo nimit­täin ylistää omaa psykoter­api­aa ja ide­al­isoi omaa psykoter­apeut­ti­aan mut­ta lop­ul­ta hän kuitenkin toteaa, ettei tämäkään psykoter­apeut­ti pystynyt pitkästä psykoter­api­as­ta huoli­mat­ta pelas­ta­maan erään nuoren poti­laansa sielua. Thanatos jak­saa odot­taa. Kir­jaa voi suositel­la lämpimästi kaikille dekkarei­den, myyt­tien, taiteen ja psykoter­api­an ystäville. Kir­ja on julka­istu jo yli 40 maas­sa ja siitä on tekeil­lä eloku­va.