Valitse vuosi:
2024 2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Mikä muutos?

Pääkir­joi­tus

Eri­laisia psykoter­api­a­muo­to­ja yhdis­tää pyrkimys muu­tok­seen ja muu­tos­ta vas­tus­tavien tek­i­jöi­den pois­tamiseen tai ainakin vähen­tämiseen. Psykoter­api­atyön tavoit­teet voidaan keskit­tää muu­tok­si­in esimerkik­si mie­len­sisäi­sis­sä keinois­sa, käyt­täy­tymis­tavois­sa, vuorovaiku­tuk­ses­sa, viestin­nässä, elämän­tyyleis­sä ja arvois­sa. Psykoter­apiatutkimuk­sen kannal­ta olen­naista on se, miten tulki­ta, ymmärtää, tiedostaa, arvioi­da tai mita­ta muu­tos­ta. Onko muu­tos havait­tavis­sa aiv­o­tutkimuk­sen menetelmin vai hermeneut­tis­es­ti tulk­it­se­mal­la?

Psykoter­a­pi­ois­sa muu­tok­sen mah­dol­lisu­u­den on kat­sot­tu koske­van ensisi­jais­es­ti yksilöä, mut­ta pari‑, per­he- ja ryh­mäter­a­pi­oiden myötä muu­tospo­ten­ti­aalin piiri on laa­jen­tunut. Kuitenkaan laa­jem­man yhteisön tai kult­tuurin ter­apeut­tista muu­tos­ta ei yleen­sä ote­ta ter­api­atavoit­teek­si. Tosin nykyään muun muas­sa eks­pres­si­ivis­ten taide­ter­a­pi­oiden työsken­te­ly­muodois­sa on myös yhteisöl­lisiä ja kult­tuurisia pain­o­tuk­sia, ja ekoter­api­at ovat keskit­tyneet ihminen–luonto-suhteeseen ja sen ter­veyt­tä ja hyv­in­voin­tia edis­tävi­in vaiku­tuk­si­in yksilöi­den, yhteisö­jen ja koko maa­pal­lon kannal­ta.

Per­soon­al­lisu­u­den muu­tos­ta säätelevät sekä ympäristötek­i­jät että geneet­tiset tek­i­jät. Varhaiset psyko­ana­lyytikot suh­tau­tu­i­v­at Freudin tavoin varsin pidät­tyvästi per­soon­al­lisu­u­den syväl­lisen muu­tok­sen mah­dol­lisu­u­teen aikuisiässä. Freud muis­tut­ti siitä, että tämä kos­kee myös ana­lyytikko­ja, joiden työsken­te­lyä määrit­tävät hei­dän oman per­soon­al­lisuuten­sa rajoit­teet.

Puhekeskei­sis­sä ter­a­pi­ois­sa puhe on nähty muu­tok­sen pääasial­lisek­si välit­täjäk­si, kun taas eks­pres­si­ivi­sis­sä tai keho­su­un­tau­tuneis­sa ter­a­pi­ois­sa muut­tumista tavoitel­laan ensisi­jais­es­ti muil­la keinoin kuin sanal­lis­ta­mal­la. Klassi­nen freudi­lainen ter­apeut­tisen muu­tok­sen malli kos­ki tiedosta­mat­tomien pros­essien ja tarvit­se­vuuk­sien tulemista tun­nejo­hdan­nais­ten myötä ainakin osit­tain tietoisik­si. Myöhem­min muu­tosta­ri­na kos­ki egoa, joka val­loit­taa uusia idin aluei­ta. Freud muo­toili tätä tari­naa myös niin, että tiedostam­a­ton­ta sinän­sä ei voi koskaan tavoit­taa, vaan se voidaan vain ”muun­taa” tietoisik­si sisäl­löik­si.

Nykyi­nen neu­rop­syko­ana­lyysi kat­soo tiedosta­mat­tomien (implisi­it­tis­ten) ja tietois­t­en (eksplisi­it­tis­ten) sys­teemien ole­van dynaamis­es­ti eri­laisia. Kos­ka tietoisu­us (työ­muisti­na) on hyvin rajalli­nen, oppi­mamme ratkaisut ja toim­inta­su­un­nitel­mat ovat tal­tioituneet pitkäkestoiseen muis­ti­in ja paljolti automa­ti­soituneet ei-deklarati­ivisi­in tiedosta­mat­tomi­in muis­ti­jär­jestelmi­in hyvin toimiv­ina ja huonos­ti toimiv­ina ennusteina. Mark Solms (ks. ”Psyko­ana­lyysin tieteelli­nen perus­ta”, Psykoter­apia, 2/2018; ks. myös Solm­sin haas­tat­telu lehden käsil­lä olevas­sa numerossa) on huo­maut­tanut, että näitä ennustei­ta ei voi muis­taa suo­raan, vaan ana­lyysin tavoit­teena on tuo­da analysoita­van tietoisu­u­teen niistä juon­tu­via tois­tu­via käyt­täy­tymis­mall­e­ja. Tämä tapah­tuu kiin­nit­tämäl­lä trans­fer­enssi­t­ulk­in­to­jen myötä huomio etenkin siihen, miten automa­ti­soituneet ja huonos­ti toimi­vat ennus­teet aktivoitu­vat nykyti­lanteessa ja liit­tyvät häir­it­se­vi­in oireisi­in. Pitkäkestoinen läpi­työsken­te­ly voi tehdä mah­dol­lisek­si uusien ja jous­tavampi­en ennustei­den hitaan lujit­tumisen ja viime kädessä per­soon­al­lisu­u­den uudelleen jäsen­tämisen ja muu­tok­sen, ei vain häir­it­se­vien oirei­den lievit­tymisen. Ter­api­a­suh­teessa omak­sut­tu­ja uusia ennustei­ta on toki vielä rohjet­ta­va soveltaa myös ter­api­an ulkop­uolises­sa elämässä.  

Mihin ter­apeut­ti­nen muu­tos perus­tuu? Voiko muu­tos­ta hal­li­ta? Ter­api­atyössä vyy­htey­tyvät ter­apoita­van ja ter­apeutin per­soon­al­lisu­udet, ter­api­amenetelmä, vuorovaiku­tus- ja kiin­tymys­suh­teet, trans­fer­enssi-ilmiöt, muis­tot, ajatuk­set, fan­tasi­at, tun­teet ja tar­i­nat, selviy­tymis- ja puo­lus­tuskeinot, oppimi­nen, psykososi­aaliset tek­i­jät, elämän­ti­lanne sekä kult­tuurin, evoluu­tion ja aivo­jen moni­ta­hoiset ja toisi­in­sa ristey­tyvät pros­es­sit. Empaat­ti­nen muu­tosmyön­teisyys ja jäykkä muu­tosvas­taisu­us ovat ter­api­akir­jal­lisu­udessa tois­tu­va vas­tako­h­ta. Empa­tial­la on hyvää teke­vien vaiku­tusten lisäk­si myös kään­töpuolen­sa: näen­näiseen myötä­tun­toon ver­hot­tu manip­u­lati­ivi­nen kon­trol­li ja viime kädessä piit­taa­mat­to­muus toisen tilanteesta. Muu­tosten vas­tus­tamiseen taas kietoutuu halu olla tietämät­tä itsekäsi­tys­tä ja maail­manku­vaa hor­jut­tavista uusista koke­musu­lot­tuvuuk­sista. Mie­len­sisäisi­in muu­tok­si­in tarvi­taan tiedon tun­nepe­rus­taisia ja metaforisia siir­to­ja, van­ho­jen ole­tusten ja peri­aat­tei­den menet­tämisen suremista, jot­ta ymmär­rysper­spek­ti­ive­jä voidaan uudelleen arvioi­da.

Psyko­ana­lyytikko Theo L. Dor­pat on toden­nut, että psykoter­api­a­te­o­ri­oiden ja ‑menetelmien uudelleenarvioin­ti on usein näen­näistä ja että psyko­ana­lyysi­inkin on ujut­tau­tunut kon­trol­loin­tia ja val­takamp­pailu­ja vas­toin julk­i­lausut­tu­ja eet­tisiä ohjei­ta (Gaslight­ing, the dou­ble wham­my, inter­ro­ga­tion, and oth­er meth­ods of covert con­trol in psy­chother­a­py and analy­sis, 1996, xiii–xiv). Dor­pat kat­soo, että ohjaavis­sa, neu­vo­vis­sa ja lyhytkestoi­sis­sa ter­a­pi­ois­sa suo­raa ja avoimesti manip­u­lati­ivista vaikut­tamista on enem­män kuin psyko­ana­ly­y­sis­sa ja psyko­ana­lyyt­ti­sis­sa psykoter­a­pi­ois­sa, jois­sa inter­per­soon­al­lisen ja sosi­aalisen kon­trol­lin muodot ovat epä­suo­ria, piile­viä ja usein tiedosta­mat­to­mia sekä ana­lyytikolle että analysoitavalle. Kos­ka psyko­ana­lyyt­tis­ten teo­ri­oiden ja ter­api­akäytän­tö­jen muu­tok­set voivat aiheut­taa eroahdis­tus­ta ja vaki­in­tunei­den usko­musten anta­man tur­val­lisu­u­den tun­teen mene­tys­tä, tätä uhkaa vas­taan suo­jaudu­taan ryh­mit­tymäl­lä yhä oikeauskoisem­min ja tukeu­tu­mal­la entistäkin lujem­min totut­tui­hin stereo­tyyp­pisi­in ajat­telumallei­hin ja käytän­töi­hin, jol­loin heuristi­nen muu­tok­sen ja kasvun ajat­telu kui­h­tuu. Psyko­ana­lyyt­tiset insti­tuu­tiot voivat muo­dostaa valle­ja uhkaaviksi koet­tu­ja opil­lisia, his­to­ri­al­lisia ja kult­tuurisia muu­tok­sia vas­taan.

Lawrence Josephs (”The Freudi­an Super­ego”, Jour­nal of Reli­gion and Health, 33(2), 1994, 149–151) kär­jisti osan psyko­ana­lyytikoista ja koulu­tu­s­ana­lyytikoista tak­er­tuneen ankari­in ammatil­lisi­in ylim­inä­vaa­timuk­si­in ja tiukkoi­hin ideaaliprak­ti­ikan ohjeis­tuk­si­in, jot­ka määräävät, että poti­laan kysymyk­seen pitää vas­ta­ta vain kysymyk­sel­lä, että ana­lyytikko ei koskaan saa ker­toa henkilöko­htai­sista asiois­taan, tun­teis­taan ja mielip­iteistään ja että poti­las­ta ei koskaan saa neu­voa eikä hänen assosi­aa­tioitaan saa ohja­ta. Mitään ei myöskään pidä uskoa sel­l­aise­naan, vaan on aina etsit­tävä ilmenevän taakse kätkey­tyviä merk­i­tyk­siä. Empa­tia ei saa estää vaikei­den ja vas­ten­mielis­ten asioiden käsit­te­lyä, vaan kaik­ki mah­dol­liset vas­tus­tuk­set ja trans­fer­enssit on pyrit­tävä pal­jas­ta­maan.

Samal­la saat­ta­vat kapeu­tua ana­lyytikon edel­ly­tyk­set oppia ter­apeut­tisen mieliku­vi­tuk­sen avul­la uusia koke­musu­lot­tuvuuk­sia. Spon­taanisu­us ja sat­tumien luo­va leik­ki säestävät ter­api­ati­lantei­ta, jois­sa van­ho­ja, vaki­in­tunei­ta ja automa­ti­soitunei­ta rit­u­aale­ja voidaan kuvitel­la ja kokea toisin. Täl­löin ehkä avau­tuu muu­tosper­spek­ti­ivi – horisont­tien vaivihkai­sine heilut­tamisi­neen ja näkökul­mien hien­o­varai­sine uudelleenase­moin­tei­neen. Perus­tuk­sia koet­tel­e­vaan metanoiaan eli mie­len­muu­tok­seen eivät tai­da riit­tää muu­tos­man­u­aalit hel­posti sulatet­tavine hyvän elämän ohjei­neen ja pikaises­ti har­joiteltavine ratkaisumallei­neen. Tarvit­ta­neen jotakin pidem­mälle kan­tavaa: ain­ut­laa­tuisen koke­mustiedon ja ‑his­to­ri­an oival­tavaa työstämistä ja kär­siväl­listä sovit­tamista oman elämän melo­di­aan.

Elämän­taidon opet­ta­ja Krish­na­mur­ti tiivisti aikanaan miet­teessään, että tun­tem­aton ei ole pelot­tavaa vaan tutun lop­pumi­nen. Kun alat ymmärtää, mikä olet, yrit­tämät­tä väk­isin muut­taa sitä, sil­loin se, mikä olet, käy vähitellen läpi toisin ymmärtämisen ja muodon­muu­tok­sen.

Ehkä ter­apeut­ti­nen muu­tospuhe vaati­ikin uudelleen hah­mot­tamista. Muu­tok­set havait­semme usein ulkois­t­en tapah­tu­mien ja tilantei­den ja niistä juon­tu­vien nopei­den ja selkei­den seu­rausten kaut­ta. Sen sijaan vaikeam­min havait­tavia ovat vähit­täiset siir­tymät, joiden vai­hei­ta ja seu­rauk­sia ei voi nyky­hetkessä hevin tun­nistaa. Siir­tymä sisäisenä koke­mus­pros­essi­na ete­nee muis­to­jen ja toivei­den suo­dat­ta­mana vail­la tarkkaa ajoi­tus­ta ja määrän­päätä. Aikaisem­man elämän ja siihen liit­tyvien käsi­tys­ten, tapo­jen, asen­tei­den, esinei­den, mieliku­vien ja mie­len­maisemien on annet­ta­va siir­tyä paikoil­taan ja etään­tyä, vaik­ka mene­tyk­set ja luop­umiset voivat olla vaikei­ta fyy­sis­es­ti, psyykkises­ti ja sosi­aalis­es­ti.

Psykoter­api­as­sa voi rauhal­lis­es­ti ja luot­ta­muk­sel­lis­es­ti pohtia lopet­tamisia, jot­ka muuten saat­ta­vat jäädä vaivaa­maan, ja sitä, mikä kul­kee vielä mukana väl­i­ti­laan, jos­sa uudet aloituk­set ovat vas­ta koteloitunei­ta, idul­laan ja kyp­symässä henkilöko­htaisik­si merk­i­tyk­sik­si, tavoit­teik­si ja arvoik­si. ”Jokainen uusi alku on peräisin joidenkin tois­t­en alku­jen lopus­ta”, Seneca jo tote­si. Sik­si kan­nat­taa varmis­taa, ettei se, mitä itse luulee uudek­si aluk­si, ole jonkin lopet­tamisen jatku­vaa vält­te­lyä tai siir­tymien kyl­lästämän väl­i­ti­lan liian aikaista lopet­tamista.

Juhani Ihanus
pää­toimit­ta­ja