Psykoterapia (2011), 30(4), 424–427

Pirkko Sammallahti

Kuinka Freud tuli ajatelleeksi kastraatiokompleksia?

Nobel-kirjailija Elias Canetti syntyi vuonna 1905 Tonavan yläjuoksulla pienessä Rustschukin kaupungissa nykyisen Bulgarian alueella. Seitsemänkymmentävuotiaana hän asuu Zürichissä ja muistelee lapsuuttaan, kun seuraavanlainen avainkokemus kohoaa ylitse muiden ja saa antaa muistelmateokselle nimen Die gerettete Zunge eli pelastettu kieli.

Muistoissaan Canetti palaa aina vuoteen 1907, jolloin hän vietti perheensä kanssa kesää Karlsbadin kylpylässä. Pientä Eliasta hoiti nuori lapsentyttö, ei vielä viittätoista täyttänyt, jolla oli salainen poikaystävä. Elias kulki tytön mukana kun nuoret varkain tapailivat, mutta poikaystävä vannotti lasta pitämään suunsa kiinni ja visusti. Nuorukainen tehosti sanojaan nappaamalla kiinni Eliaksen kielestä ja vilauttamalla veistä. Elias ei hiiskunut salaisesta rakkaudesta ja pelasti kielensä, mutta pelottava kokemus pysyi kirkkaana hänen mielessään, ja vielä ikämiehenä Canetti pohtii läpi kirjansa totuuden puhumisen vaaroja ja muuta kielen kurissa pitämiseen liittyvää.

Psykoanalyyttisesti orientoitunut lukija ajattelee tietysti myös kastraatioahdistusta, jonka kuvaksi kielen leikkaaminen sopii täydellisesti. Mutta kun on lukenut koko kirjan, voi uhanalaisen kielen ymmärtää myös peitemuistona, joka saa ehkä luvan edustaa paljon varhaisempaa ja verrattomasti vaarallisempaa kokemusta.

Canetti kuvaa värikkään sukunsa elämää isoisän talossa Rustschukissa, jonne eräänä kuumana kesänä syntyy myös pikkuveli Nissim. Muistossa pieni Elias kurkistaa huoneeseen, jossa kahdeksan päivän ikäistä pikkuveljeä ollaan kaikkien tradition määräämien menojen mukaisesti ympärileikkaamassa. Paikalla on juhlallinen joukko seurakunnan miehiä ja isä Canetti pitelee lasta pöydän yllä. Elias ei vielä oikein tiedä, mihin veistä tarvitaan, mutta asia selviää kohta kun pöydällä olevalle liinalle tulvahtaa verta. Naisia ei saa olla paikalla, sillä heidän vuoronsa koittaa vasta kun parkuva pikkuveli tuodaan puhtaissa pukeissa äidin luo ja talossa aletaan juhlia uutta perheenjäsentä. Canetti ei kerro mitään omista tuntemuksistaan vaan näkökulma on valppaan ja objektiivisen tarkkailijan.

Freud ei kirjoita aiheesta

Freudin oma tausta oli kulttuurisesti hyvin lähellä Canettia. Hänkin syntyi Itävalta-Unkarin helmavaltion monikielisessä pikkukaupungissa ja muutti perheineen poikien parempien koulutusmahdollisuuksien ja tulevaisuudennäkymien perässä valtakunnan keskukseen. Molemmat opiskelivat Wienin yliopistossa ja kummatkin muuttivat Lontooseen Hitlerin Anschlussin alta. Kumpikin kasvoi yhteisössä, jossa poikien ympärileikkaus kuului asiaan.

Freud kirjoittaa kastraatiokompleksista moneen otteeseen, ja lukija voi ohimennen ihmetellä, miksi puhutaan kastraatiosta, vaikka kyse ei ole kivesten vaan peniksen leikkaamisesta. Enemmän ihmetyttää kuitenkin se, että Freud mainitsee psykoanalyysin perusteoksissa ympärileikkaustradition vain muutamasti ja silloinkin erikoisessa yhteydessä: Johdatus psykoanalyysiin -teoksessa Freud arvelee (virheellisesti), että muinaisissa heimokulttuureissa valtaa pitävät isät ovat todella kastroineet poikiaan. Hän mainitsee, että eräiden alkuasukasheimojen parissa perinne elää edelleen lievemmässä muodossa siten, että poikien aikuistumisriitteihin saattaa kuulua ympärileikkaus (Freud 1964). Lukijalle syntyy vaikutelma, että ollaan tekemisissä ajallisesti ja paikallisesti kovinkin kaukaisten asioiden kanssa.

Miksi? Tuntuu hämmästyttävältä, ettei Freud olisi tullut ajatelleeksi ja tutkineeksi tällaisen lapsuudenkokemuksen jättämää jälkeä itsessään ja potilaissaan. Tuntuuhan pelko, että isä voisi suuttuneena silpaista pojalta peniksen lähes ymmärrettävältä painajaiselta, jos poika tietää, että isä on jo ollut mukana leikkaamassa osaa siitä.

Ympärileikkausta Freud ei siis syvenny pohtimaan, mutta kastraatioangsti nousee psykoanalyyttisessa teoriassa miehen henkisen kehityksen tärkeimmäksi pontimeksi. Kuten tunnettua, Freud näkee kastraatioahdistuksessa universaalin ja väistämättömän fantasian, jota tarvitaan aikuisen miehen oikeudentunnon peruskiveksi. Kuohitsevan isän pelko on siis kehityksen kannalta välttämätön ja rakentava koettelemus, jota ilman superego ei rakentuisi. Kalliisti saa mies maksaa oikeudesta omantunnon ääneen.

Alaviitteistä löytyy jotain

Kun Freudin tuotantoa seuloo tarkemmin, selviää että totta kai hän on ajatellut ympärileikkauksen merkityksiä muunakin kuin atavistisena muistumana esihistoriallisilta ajoilta. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä ratkaisevat kommentit löytyvät muutamasta alaviitteestä ja tulokulma on yllättävä, sillä Freud alkaakin pohtia antisemitismiä.

Ensimmäinen löytyy Pikku Hansin tapausselosteesta vuodelta 1909: ”Kastraatiokompleksi on antisemitismin alkua ja juuri; sillä jo lastenkamarissa pikkupojat saavat kuulla, että juutalaispoikien penistä on leikattu – pala peniksestä on leikattu pois, he ajattelevat – ja tämä oikeuttaa heidät halveksimaan juutalaisia... (Eikä tätä vahvempaa tiedostamatonta syytä halveksuntaan ole).”

Seuraavana vuonna Freud julkaisee esseen Leonardo da Vincin lapsuudenmuistosta, jossa hän jälleen analysoi poikalapsen pelkoa, että häneltäkin voitaisiin viedä penis kuten tyttöpoloille näyttää käyneen. Lähes vuosikymmen myöhemmin Freud liittää tekstiinsä seuraavan alaviitteen: ”En voi olla vetämättä johtopäätöstä, että voimme näin myös jäljittää syyn antisemitismille, joka niin alkuvoimaisena ja irrationaalisin muodoin ilmenee länsimaissa. Ympärileikkaus samastuu tiedostamattomasti kastraatioon.”

Isien usko

Vuonna 1939 Freudin ajatuksia juutalaisvastaisuuden taustoista ei enää tarvitse etsiä alaviitteistä. Mooses ja monoteismi (1939) on kirja, jossa Freud tutkii isiensä uskon alkuperää. Hän on kirjoittanut sen tietoisena lähestyvästä kuolemastaan ja on ajattelussaan siirtynyt pakollisesta lääketieteestä lempiaihepiiriinsä antropologiaan. Kirjeessään Arnold Zweigille hän kertoi halunneensa tutkia juutalaisen heimon vaiheita ja selvittää, miksi heitä niin leppymättömästi vieroksutaan (Freud, E. 1970).

Kirjassaan Freud esittää ajatuksen, joka tuo mieleen Mika Waltarin Sinuhen. Freud arvelee, että Mooses oli egyptiläinen, joka julisti faarao Ekhnatonin yhden ainoan Aton-jumalan oppia. Uskonsuuntahan joutui Egyptissä ahtaalle jo Ekhnatonin elinaikana, kun 18. dynastia sortui 1358 ennen ajanlaskumme alkua, mutta nousi Freudin näkemyksen mukaan uuteen kukoistukseen heprealaisen paimentolaiskansan parissa, jonka luotsaajaksi Mooses hankkiutui.

Freud oli aina kiinnostunut etymologiasta ja perusti teoriansa mm. siihen, että nimi Moses muistuttaa egyptiläisiä nimiä Ramses, Thotmes jne. Myös eräs Vanhan Testamentin jumalan nimistä, Adonai, voisi Freudin mukaan johtua Atonin nimestä.

Ajatus egyptiläisestä Mooseksesta vilahtaa lyhyesti myös eräässä Freudin kertomassa anekdootissa, jossa pojalle kerrotaan raamatullista tarinaa faaraon tyttärestä, joka löysi Niilin kaislikosta Mooses-vauvan pajukorista. ”Tai niin prinsessa kertoi…”, totesi poika. Moni muukin Raamatun lukija on ehkä tykönään ihaillut, kuinka taitavasti neuvokas prinsessa pelasti aviottoman lapsensa.

Vaikka Mooses ei siis ollut profeetta omalla maallaan, hän kohosi huikeaan arvoon uuden heimonsa päänä, jolle hän toi mukanaan paitsi monoteistisen näkymättömän valon jumalan, myös egyptiläisen tavan ympärileikata poikalapset. Tradition mukaan kyseessä on jumalan ja hänen valitun kansansa välillä solmittu sopimus, jonka mukaisesti kansa noudattaa tämän jumalan lakeja ja vastaavasti jumala pitää omiensa puolta, ja tämän liiton merkkinä kaikki poikalapset tuli ympärileikata. Kuten tunnettua, oli valittu kansa vaelluksillaan taipuvainen palvelemaan reaalipoliittisesti paikallisia jumaluuksia, niin vakavasti kuin profeetat yrittivätkin muistuttaa ensimmäisen käskyn velvoituksista.

Kammo

Freudin historian tulkinta ei ehkä kestä ankarinta lähdekriittistä tarkastelua, mutta palataan kastaatiokompleksiin, johon Freudkin palaa tässä ehkä omakohtaisimmassa teoksessaan.

Leitfossil tarkoittaa sitä ratkaisevaa fossiilia, joka kertoo vaikkapa sen, milloin jääpeite vetäytyi Fennoskandian mantereelta. Pohtiessaan antisemitismin syitä Freud antaa ihmiskunnan historiassa ympärileikkaustraditiolle Leitfossiilin aseman. Siinä on aikojen takaa säilynyt muistuma ankarammista ajoista, jolloin isien valta vielä oli rajaton.

Freud lainasi usein Heinea ja liittää Moses-kirjaansa seuraavan Heinelle tyypillisen heiton isien uskosta: ”Die aus der Niltal mitgeschleppte Plage, den alt-ägyptisch ungesunden Glauben” (’Niilin suistosta mukaan raahattu vitsaus, tuo muinais-egyptiläisen epäterve usko.’).

Freud näkee kristikunnan juutalaisvastaisuudelle kaksi psykologista syytä. Ensinnäkin Vanhan Testamentin mukaan juutalaiset ovat jumalan valittu kansa, ja tämä on omiaan herättämään kateutta ja siitä kumpuavaa kostonhalua. Toiseksi juutalaiseen traditioon kuuluva ympärileikkaus herättää kammoa (Unheimlichkeit), sillä se on atavistinen muistutus muinaisista ajoista, jolloin mustasukkaiset esi-isät kastroivat poikansa, jotka siten alennettiin naisten asemaan. Freud ajattelee, että ympärileikkaus saa ei-ympärileikatun eurooppalaisen miehen ylenkatsomaan ympärileikattuja miehiä, koska heille näyttää käyneen kuin tytöille. Ylimielisyys kätkee alleen ikiaikaisen kammon, koska ympärileikattujen miesten tila todistaa, että peniksen voi todella menettää, jos ei kokonaan niin ainakin osittain.

Freudin päättelyketju on monella tavoin kiinnostava ja hämmästyttävä. Kastraation pelko johtuu toisin sanoen ennen kaikkea siitä, että tytöillä ei ole penistä. Ja siitä, että muinaiset esi-isät ovat mustasukkaisina kastroineet poikiaan, mikä elää atavistisena muistumana ympärileikkaamattoman pojan tiedostamattomassa herättäen antisemitististä halveksuntaa ja kammoa.

Teoria defenssinä

Vaikka Freud siis onkin kirjoittanut ympärileikkauksen seurauksista enemmän kuin hänen pääteoksiaan lukemalla luulisi, jää jäljelle Freudin ajatus, että kastraation pelko on superegon edellytys ja universaali ilmö, jonka herättää tyttöjen ja poikien anatominen ero. Ympärileikkausperinne on sivujuonne, joka vain vahvistaa tyttöjen kohtalon kammottavuutta.

Miksi kastraatiopelon selitykseksi ei riitä muisto ja tieto omasta tai pikkuveljen ympärileikkauksesta?

Entä jos kyse on teorian rakentajan defensiivisestä torjunnasta? Pystytettiinkö kenties uljas teoreettinen monumentti, jotta sen alle voitiin haudata trauma, että pientä lasta on silkan uskonnollisen tavan vuoksi ilman puudutusta silvottu arimmasta mahdollisesta paikasta ja sama tulisi tehdä omille pojille. Kyseessä olisi siis jokaiselle terapeutille tuttu aggressoriin samastumisen defenssi, jossa julman vanhemman kuvaa kirkastetaan vakuuttamalla itselle, että kuritus on ollut omaksi parhaakseni, jotta minusta tulisi kunnon ihminen.

Jospa Freud vain on laajentanut hirmuvaltiaaseen samastumisen koskemaan paitsi omaa isää, myös koko omaa kulttuuritaustaa, jota Lacan pitääkin isän lain käytännön kourana. Näin satuttava isä muuttuu sittenkin hyväksi isäksi, joka antaa pojalleen parhaan mahdollisen perintöosan eli kyvyn moraaliseen harkintaan ja nostaa hänet näin yhdellä viillolla korkealle muun luomakunnan yläpuolelle.

PS. Freudin omia poikia ei muuten ympärileikattu.

Kirjallisuus

Canetti, E. (1979). Die gerettete Zunge. Geschichte einer Jugend. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag.
Freud, E. (toim.) (1970). The letters of Sigmund Freud and Arnold Zweig. Trans. Elaine Robson-Scott & William Robson-Scott. New York: Harcourt, Brace and World.
Freud, S. (1955). Analysis of a phobia in a five-year-old boy. S.E., 10, 5–153. London: Hogarth Press.
Freud, S. (1955). Leonardo da Vinci and a memory of his childhood. S.E., 11, 59–138. London: Hogarth Press.
Freud, S. (1939). Der Mann Moses und die monotheistische Religion. Amsterdam: Verlag Allert de Lange.