Psykoterapia (2012), 31(4), 330–347
(Psykoterapia-lehden painetussa versiossa artikkelin kirjoittajien nimet ovat väärässä järjestyksessä; tässä virhe korjattu)

Jukka Valkonen & Olavi Lindfors


Perinteinen maskuliinisuus miesten psykoterapian haasteena

Miehiin kohdistuvien sosiokulttuuristen odotusten mukaan miesten pitäisi olla vahvoja, itsenäisiä ja rationaalisia. Psykoterapia nähdään usein tällaisille maskuliinisille arvoille jännitteisenä toimintakenttänä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin psykoterapiaan hakeutuneiden miesten kokemuksia terapiastaan maskuliinisuuden näkökulmasta. Aineistona olivat kolmeen erimuotoiseen terapiaan osallistuneiden yhdeksän miehen haastattelut terapian päätyttyä. Vaikka kyseiset miehet olivat murtaneet hegemonisen maskuliinisuuden rajat hakemalla keskusteluapua masennukseensa, tuli heidän kokemuksissaan näkyviin pyrkimys ylläpitää omaa maskuliinisuuttaan myös psykoterapiassa ja sen jälkeen. Tulosten perusteella olisi perusteltua, että miehille tarjottavassa psykoterapiassa otettaisiin huomioon monien miesten tarve hallita tilanteita, rakennettaisiin luonteva terapeuttinen yhteistyösuhde, etsittäisiin ratkaisuja tilannesidonnaisiin ongelmiin ja vahvistettaisiin positiivista, toimintakykyä edistävää maskuliinisuutta.

Avainsanat: miehet, maskuliinisuus, psykoterapia



Miehet hakevat naisia harvemmin apua masennukseensa psykoterapiasta, mutta ero näyttäisi liittyvän enemmän sosiokulttuurisiin tekijöihin kuin masennuksen yleisyyteen (Möller-Leimkühler 2002; Addis & Cohane 2005). Miehillä tosin todetaan masennusta selvästi harvemmin kuin naisilla, mutta tämän on nähty heijastelevan toisaalta miesten pyrkimystä ylläpitää maskuliinista identiteettiään kieltämällä tai vähättelemällä oireitaan, toisaalla sillä, että masennus voi ilmetä miehillä sellaisessa muodossa, jota diagnostiset välineet ja hoitojärjestelmä eivät aina tunnista (Cochran & Rabinowitz 2003; Oliffe & Phillips 2008). Vaikka masennus havaittaisiinkin, saatetaan tunteista puhumiseen, läheiseen vuorovaikutukseen ja oman haavoittuvuuden myöntämiseen perustuva psykoterapia kokea feminiiniseksi toimintakentäksi, johon osallistuminen voisi olla uhka omalle miehisyydelle (Gillon 2007; Brooks 2010; Melartin ym. 2010). Miesten onkin todettu pyrkivän hoitamaan masennustaan usein tavoilla, jotka ovat yhdenmukaisempia maskuliinisten normien kanssa, mutta joilla saattaa kuitenkin olla haitallisia seurauksia heidän terveydelleen ja hyvinvoinnilleen (Mahalik & Rochlen 2006). Psykoterapioiden vaikuttavuuteen liittyvät meta-analyysit ovat kuitenkin osoittaneet, että depressiosta kärsivien miesten ja naisten kyvyssä hyötyä terapioista ei ole systemaattista eroa (Parker ym. 2011). Tällöin on syytä pohtia syitä siihen, miksi miehet jäävät usein vaille apua mielenterveysongelmissaan.

Maskuliinisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sekä tietyssä kulttuurissa vallalla olevia miehiin kohdistuvia toimintaodotuksia että miesten omaksumia sukupuolittuneita arvoja ja normeja, jotka tulevat esille osana hänen identiteettiään. Länsimaisessa kulttuurissa hegemonisena maskuliinisuuden muotona (Connell 1995) pidetään yleensä sitä, että miehen tulisi olla menestynyt, kilpailuhenkinen, rationaalinen ja pärjäävä ja hänen tulisi välttää tunteiden ilmaisemista, heikkouden osoittamista ja riippuvuutta toisista (Addis & Mahalik 2003; Cochran & Rabinowitz 2003; Good ym. 2005). Normatiivisina miehisinä piirteinä pidetään myös aggressiivisuutta, rohkeutta, vallan tavoittelemista ja fyysistä vahvuutta (Möller-Leimkühler 2002). Miehisen miehen pitää lisäksi kavahtaa homoseksuaalisuutta, arvostaa työntekoa ja tavoitella naisten suosiota (Mahalik & Rochlen 2006). Miehet mukautuvat eri tavoin näihin perinteisiin normatiivisiin vaatimuksiin, minkä lisäksi samankin miehen mukautuminen voi vaihdella tilanteesta toiseen ja ajan myötä (Addis & Mahalik 2003). Toiset ovat valmiimpia turvautumaan ongelmissaan ulkopuoliseen apuun kuin toiset, ja eri tilanteissa erilaiset selviytymiskeinot voivat olla mahdollisia.

Perinteisiin maskuliinisiin normeihin mukautuneet miehet etsivät usein masennukseensa ulkopuolisia syitä, joita he pyrkivät myös ratkaisemaan, tai suuntaavat huomionsa ulkopuoliseen toimintaan (acting-out), sen sijaan, että kokisivat mielekkääksi tarkastella mielensisäisiä kokemuksiaan (acting-in) (Kilmartin 2005; Gillon 2007). Maskuliinisiin normeihin sosiaalistuneilla miehillä on negatiivisempia asenteita ulkopuolisen avun hakemista kohtaan kuin muilla (McKelley & Rochlen 2010). Konformistisuus perinteiseen maskuliinisuuteen näyttäisi myös olevan yhteydessä siihen, että mielialaongelmista vaietaan ja pyritään hukuttamaan murheet juomalla (Mahalik & Rochlen 2006). Addis ja Mahalik (2003) ovat tarkastelleet miesten avun hakemista kontekstuaalisena prosessina, jossa ratkaistaan yksilöllisesti erilaisia maskuliinisuuteen liittyviä kysymyksiä. Masennukseen avun hakeminen on monille miehille vaikeaa, koska masennus mielletään usein naisten ongelmaksi (Emslien ym. 2006; Melartin ym. 2010), masennus koskettaa usein hyvin keskeisellä tavalla omaa minuutta ja identiteettiä, miehisissä yhteisöissä työpaikoilla tai harrastuksissa avun hakemista pidetään hävettävänä, ja erityisesti psykoterapiaan liitetään pelko oman autonomian ja hallinnan menetyksestä. Siksi oireet voi olla helpompi kieltää tai salata kuin turvautua ammattiapuun. Myös yksisuuntaisen avun vastaanottaminen voi olla maskuliinisiin normeihin vahvasti mukautuneista miehistä vaikeaa. (Addis & Mahalik 2003.)

Perinteisiin maskuliinisiin normeihin sosiaalistuminen saattaa siis estää miehiä tunnistamasta mielialaongelmiaan ja hakemasta niihin apua. On toisaalta todettu, että masennus saattaa ilmetä miehillä tavoilla, joita perinteiset diagnostiset välineet eivät tunnista. Miesten masennuksen on todettu ilmenevän muun muassa päihteiden väärinkäyttönä, erilaisina somaattisina oireina, kroonisena kipuna tai riskikäyttäytymisenä. Myös sosiaalinen eristäytyminen, aggressiivisuus, hakeutuminen parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin sekä ylenpalttinen työnteko on liitetty maskuliiniseen tapaan reagoida masennukseen. Samoin ihmissuhteisiin ja työhön liittyvien konfliktien sekä epäsosiaalisten tai narsististen persoonallisuuden piirteiden lisääntymisen ja itsetunnon alenemisen on arvioitu olevan joskus yhteydessä miesten masennukseen. (Cochran & Rabinowitz 2003; Rochlen ym. 2005; Branney & White 2008.)

Miesten vähäistä osallistumista psykoterapiaan on selitetty myös sillä, että terapia itsessään mielletään maskuliinisten normien kannalta uhkaavaksi tai vieraaksi toimintatavaksi (vrt. McKelley & Rochlen 2010). Miesten onkin todettu osallistuvan aktiivisesti esimerkiksi valmennuksen nimikkeellä toteutettavaan terapeuttiseen toimintaan, jossa koetaan olevan paremmat mahdollisuudet säilyttää oma autonomia ja hallinta kuin psykoterapiassa (Gillon 2007). Kuitenkin monille miehille juuri omien emootioiden tunnistaminen ja työstäminen voisi olla hyödyllistä, minkä vuoksi ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista tarjota miehille rutiininomaisesti maskuliinisia ideaaleja ylläpitäviä tai vahvistavia auttamismuotoja. Terapeuttisen yhteistyösuhteen rakentaminen ja ylläpitäminen vaatii terapeutilta silti kykyä ottaa huomioon maskuliinisuuteen liittyvät, mahdollisesti häpeää tuottavat tekijät. (Gillon 2007.)

Sukupuoli (sex) otetaan useimmiten huomioon epidemiologisissa ja kokeellisissa tutkimuksissa yhtenä muuttujana muiden joukossa , mikä mahdollistaa sen tarkastelun, onko sukupuoli yhteydessä tutkittavaan ilmiöön, intervention vaikutuksiin tai muutosprosessiin (Galasinski 2008). Tällainen sukupuolen redusoiminen yksilön essentialistiseksi ominaisuudeksi ei kuitenkaan mahdollista niiden sosiaalisten ja kulttuuristen prosessien tutkimista, jotka muokkaavat ihmisten käsitystä omasta persoonallisuudestaan ja identiteetistään, niiden mukana oman sukupuolen edellyttämästä käyttäytymisestä.

Miesten mukautumista kulttuurisiin odotuksiin on mitattu kyselytutkimuksissa tyypillisesti maskuliinisia piirteitä kuvaavien asteikkojen avulla (Brooks 2010). Mahalik ja Rochlen (2006) totesivat tutkimuksessaan, että vahva konformistisuus maskuliinisiin normeihin oli yhteydessä taipumukseen reagoida masennukseen työstämällä tilannetta, fyysisellä harjoittelulla ja käyttämällä alkoholia. Sen sijaan maskuliinisiin normeihin vahvasti mukautuneet miehet eivät pitäneet puhumista vaimolle tai mielenterveyden ammattilaiselle todennäköisenä reaktiona masennukseen. Mahalikin ja Rochlenin tutkimus perustui opiskelija-aineistolle esitettyyn vignettiin, joten tulokset eivät kuvaa välttämättä reaktioita omakohtaiseen masennukseen. Myös muissa empiirisissä tutkimuksissa vahvasti maskuliinisiin normeihin mukautuneiden miesten on todettu kokevan avunhakemisen stigmatisoivana. McKelleyn ja Rochlenin (2010) tutkimukseen osallistuneilla miehillä todettiin olleen yleisesti ottaen oletuksia myönteisempiä asenteita kuvitteellista avunhakemista kohtaan, mutta vahvasti maskuliinisiin normeihin mukautuneet miehet pitivät terapiaan hakeutumista stigmatisoivampana kuin muut. Avun hakemiseen liittyvien myönteisten asenteiden arvioitiin olleen yhteydessä muun muassa osallistuneiden koulutustasoon.

Sen lisäksi, että perinteiset maskuliiniset normit ja odotukset saattavat estää joitakin miehiä hakemasta apua mielialaongelmiinsa, voivat nämä sosiokulttuuriset tekijät myös osaltaan ylläpitää ongelmia (Addis & Cohane 2005). Perinteisiin maskuliinisiin arvoihin mukautuneiden miesasiakkaiden psykoterapiassa olisikin perusteltua käsitellä myös miehenä olemiseen liittyviä oletuksia ja uskomuksia (Good ym. 2005). Maskuliinisuuteen liittyvien, usein luonnonmukaisina pidettyjen odotusten purkaminen voi tehdä mahdolliseksi miehen yksilöllisiä tarpeita ja elämänpäämääriä paremmin palvelevan miehisyyden rakentamisen. Lisäksi esimerkiksi perheterapiassa sosiaaliseen sukupuoleen liittyvien odotusten ja oletusten työstäminen voi myös vapauttaa perheenjäsenet rajoittavista ja syyllistävistä asenteista toisiaan kohtaan. (Sinclair & Taylor 2004.)

Päihdeterapiaan liittyvässä tutkimuksessa (Klingemann & Gomez 2010) todettiin, että potilaat, jotka tunnistivat mieheyteen liittyviä terapeuttisia tarpeita, kokivat usein sukupuolirooliinsa kohdistuvaa stressiä tai seksuaalisuuteen ja isyyteen liittyviä ongelmia. Nämä miehet eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kokeneet tällaisten mies-spesifisten teemojen tulleen kohdatuiksi terapiassa. Laadulliset tutkimukset maskuliinisuuteen liittyvien tekijöiden ja psykoterapian välisistä yhteyksistä ovat harvinaisia. Madsenin (2009) tutkimus isyyteen liittyvän masennuksen psykoterapeuttisesta hoidosta teki näkyväksi miesten masennuksen erityispiirteitä ja isyyteen liittyvien kokemusten ristiriitaisuuden. Miehet olivat valmiita jakamaan vanhemmuutta, mutta samanaikaisesti heiltä puuttuivat mallit siitä, miten toimia lastensa kanssa. Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan puitteissa on tehty laadullisia tutkimuksia parisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden miesten ryhmäterapiasta. Miesten puhetapoihin vaikuttamalla pystyttiin muuttamaan miesten suhdetta väkivaltaiseen käyttäytymiseensä (Holma & Wahlström 2005).

Gary Brooks (2010) on kehittänyt miehille soveltuvaa psykoterapian mallia transteoreettiselta ja integratiiviselta perustalta. Mallin lähtökohtana on ottaa huomioon maskuliinisen kulttuurin muodostama konteksti (Brooks 1998) ja tehdä avun hakeminen tässä kontekstissa ylipäätänsä mahdolliseksi. Sen jälkeen kun mies on ylittänyt terapiahuoneen kynnyksen, Brooks (2010) kehottaa hyödyntämään monipuolisesti erilaisia terapeuttisia muutosprosesseja. Brooks näkee eklektisen työskentelyn erityisen tarpeelliseksi perinteisiin maskuliinisiin odotuksiin mukautuneiden asiakkaiden kanssa. Tavoitteiden ja työtapojen mukauttaminen miesten omaksumiin sosiokulttuurisiin vaatimuksiin voi olla edellytys sille, että mies kokee säilyttävänsä kasvonsa ja sitoutuu prosessiin. Miesten voi olla helpompi aloittaa työskentely konkreettisten ja situationaalisten ongelmien selvittelyllä, ja yhteistyösuhteen vahvistuessa myös intrapersoonallisten teemojen käsittely voi tulla mahdolliseksi. Maskuliinisuuteen liittyvien kulttuuristen odotusten tiedostaminen ja niiden aktiivinen muokkaaminen voi Brooksin mukaan parhaimmillaan ennalta ehkäistä mielenterveyden ongelmien kehittymistä. Maskuliinisuuteen liittyvien vaatimusten purkaminen ja uudenlaisen miehisyyden rakentaminen eivät siten rajaudu vain terapiahuoneessa tapahtuvaksi toiminnaksi.

Tässä tutkimuksessa tehdään näkyväksi maskuliinisuuteen liittyvien sosiokulttuuristen tekijöiden yhteyksiä psykoterapiaan osallistuneiden miesten kokemuksiin terapeuttisesta työskentelystä ja sen vaikutuksista. Aikaisemman kirjallisuuden perusteella on ilmeistä, että perinteiset maskuliiniset arvot ja toimintatavat ovat haaste psykoterapeuttiselle toiminnalle. Tavoitteenamme on selvittää, miten miesten omaksumat maskuliiniset arvot ja toimintatavat näkyvät miesten ilmaisemissa kokemuksissa ja millaiset tekijät toisaalta vaikeuttavat ja toisaalta helpottavat miesten toimintaa psykoterapiassa. Tutkimustehtävä jakautuu siten kahteen tutkimuskysymykseen: ensimmäisenä kartoitetaan miesten kokemuksia terapiastaan ja toisekseen, miten näitä kokemuksia voidaan ymmärtää maskuliinisuuden käsitteen kautta.

Psykoterapiaan hakeutumista ja osallistumista voi pitää edellä esitellyn kirjallisuuden perusteella osoituksena hegemonisten maskuliinisten normien rikkomisesta. Perinteisiin maskuliinisiin normeihin vahvasti mukautunut mies ei sosiokulttuuristen odotusten mukaan hakeutuisi psykoterapiaan. Siitä huolimatta tähän tutkimukseen valikoituneet miehet joutuvat rakentamaan ja ylläpitämään omaa miehisyyttään suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja sosiaaliseen todellisuuteen. Näin ollen oletamme, että myös näiden miesten terapiakokemuksissa maskuliinisuuteen liittyvät sosiokulttuuriset odotukset tulevat näkyville. Yksilötasolla miesten mukautuminen maskuliinisiin normeihin luonnollisesti vaihtelee, mutta tämän selvittäminen ei ole tutkimuksemme tehtävä.

On itsestään selvää, että psykoterapiakokemuksia ei voi palauttaa sosiaaliseen sukupuoleen liittyviksi kokemuksiksi. Maskuliinisuuden rinnalla monet muutkin sosiokulttuuriset tekijät vaikuttavat miesten kokemuksiin ja tulkintoihin, kaikkien muiden psykoterapiassa läsnä olevien tekijöiden lisäksi (Leiman 2004). Tavoitteenamme onkin tyhjentävän selitysmallin tarjoamisen sijaan tehdä näkyväksi yhtä, joskin mielestämme keskeistä, tulkintatapaa psykoterapiaan liittyvien kokemusten avaamiseksi. Toivomme, että tämä näkökulma auttaa kiinnittämään huomiota sosiokulttuuristen tekijöiden merkityksiin auttamistyössä ja kehittämään sitä kautta entistä parempia palveluita. Kansainvälisestä kiinnostuksen lisääntymisestä huolimatta vastaavanlaista tutkimusta ei tietääksemme ole Suomessa aikaisemmin tehty.

Aineisto ja menetelmät

Tämän tutkimuksen Helsingin Psykoterapiatutkimukseen (Knekt & Lindfors 2004; Knekt ym. 2008; Knekt ym. 2010) perustuva haastatteluaineisto on kuvattu yksityiskohtaisesti toisaalla (Valkonen ym. 2012). Tutkimukseen osallistuneista yhdeksästä 21–44-vuotiaasta miehestä kolme oli ohjautunut lyhyeen voimavarasuuntautuneeseen terapiaan (M1–M3), kolme pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan (M4–M6) ja kolme psykoanalyysiin (M7–M9). Kaikki olivat hakeutuneet hoitoon masennuksen ja työkyvyn heikentyneisyyden tai vakavan uhkan takia. Yhtä sairauslomalla olevaa miestä lukuun ottamatta he joko opiskelivat tai olivat työssä hoidon alkaessa.

Tässä artikkelissa käytetään aineistona seurantahaastatteluja, jotka toteutettiin pääasiallisesti psykoterapian päätyttyä (voimavarasuuntautuneessa terapiassa 7–12 kk kuluttua terapian alusta, pitkässä psykodynaamisessa terapiassa 36 kk ja psykoanalyysissa 60 kk hoidon alusta). Terapian päättyessä kolme miehistä (M1, M6 ja M9), yksi jokaisesta terapiamuodosta, oli toipunut masennuksesta (BDI oli kymmenen tai sitä matalampi), muilla oli edelleen kliinisesti merkittävästi (BDI > 10) masennusoireita. Yhdellä pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan osallistuneella miehellä (M5) oli ollut miesterapeutti, muut terapeutit olivat naisia.

Seurantahaastattelut kestivät keskimäärin 1 ½ tuntia. Haastattelija oli aina sama kuin kyseisen henkilön aikaisemmissa tutkimushaastatteluissa. Haastatteluissa käytiin läpi edellisen haastattelun jälkeisiä kokemuksia, selvitettiin haastateltavan sen hetkistä vointia ja tilannetta sekä näissä tapahtuneita muutoksia. Seurantahaastatteluissa kartoitettiin myös haastateltavan minäkuvaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Keskeinen kysymys näissä haastatteluissa liittyi psykoterapian arviointiin pitäen sisällään sekä terapiaprosessiin että terapeuttiseen yhteistyösuhteeseen liittyvät asiat. Haastateltavia pyydettiin myös kuvaamaan tulevaisuuden näkymiään. Seurantahaastattelut päätettiin strukturoitujen arviointiasteikkojen läpikäymiseen, millä arvioitiin mahdollisia diagnostisia sekä oireilussa ja toimintakyvyssä tapahtuneita muutoksia.

Tässä tutkimuksessa on käytetty aineistona haastattelujen ääninauhoja, jotka purettiin sanatarkasti tekstimuotoon. Strukturoidut oirekyselyt purettiin tekstimuotoon vain niiltä osin kuin niissä käsiteltiin tutkimustehtävän kannalta relevantteja kysymyksiä. Litteroitua aineistoa kertyi yhteensä 160 sivua (1500 merkkiä/sivu). Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat antaneet kirjalliset suostumukset haastattelujen ja muiden heitä koskevien tietojen käyttöön tässä tutkimuksessa. Haastateltujen anonymiteetista on huolehdittu poistamalla aineistosta kaikki tunnistamisen mahdollistavat tiedot heti litteroinnin jälkeen. Aineiston käsittelyssä, säilytyksessä ja raportoinnissa on noudatettu tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita.

Aineiston käsittelyssä ja analyysin tukena käytettiin ATLAS ti -ohjelmaa. Laadullisen analyysin vaiheet voidaan tiivistää seuraavasti: 1) aineistosta etsittiin kaikki toteutuneeseen terapiaan viittaavat tekstikohdat avoimen koodauksen avulla; 2) kyseiset tekstikohdat ryhmiteltiin temaattisesti erilaisia terapian osa-alueita kuvaaviin luokkiin ja luokat nimettiin kutakin temaattista sisältöä kuvaavalla käsitteellä; 3) kutakin luokkaa tarkasteltiin maskuliinisuuden käsitteen läpi, eli miten miesten terapiaan liittyviä kokemuksia voidaan ymmärtää maskuliinisuuden näkökulmasta.

Analyysissa on noudatettu teoriaohjautunutta lähestymistapaa (Tuomi & Sarajärvi 2009). Tämä tarkoittaa sitä, että tarkastelemme aineistoa aikaisemmasta kirjallisuudesta muodostamamme näkökulman mukaisesti. Analyysissa olemme lähteneet liikkeelle näkemyksestä, että perinteiset maskuliiniset arvot ja toimintamallit ovat jännitteisiä tekijöitä suhteessa psykoterapiaan. Pyrimme siten tekemään näkyväksi ja ymmärrettäväksi sitä, miten erilaiset hegemoniseen maskuliinisuuteen liittyvät tekijät haastavat psykoterapiatoimintaa, ja vastaavasti, millaiset tekijät psykoterapiassa voidaan nähdä yhteensopivina perinteisten maskuliinisten odotusten kanssa.

Analyysi aloitettiin etsimällä aineistosta kaikki terapiakokemuksiin liittyvät tekstikohdat. Haastateltavat kommentoivat toteutunutta terapiaa ja sen vaikutuksia vastauksena haastattelijan esittämään eksplisiittiseen kysymykseen, mutta terapiaprosessiin ja sen koettuihin tuloksiin viitattiin joskus myös silloin, kun haastateltavat kuvasivat sen hetkistä tilannettaan ja vointiaan ja joskus myös muissa yhteyksissä. Analyysissa nämä tekstikohdat erotettiin muusta aineistosta tekstikohdan sisältöä kuvaavalla koodimerkinnällä. Seuraavassa vaiheessa edellä kuvatulla tavalla tiivistettyä aineistoa ryhmiteltiin erilaisten terapian osa-alueiden mukaisesti. Nämä temaattiset luokat (terapian rakenne, yhteistyösuhde, terapian kohde ja terapian vaikutukset) muodostettiin sen mukaan, mihin tai millaiseen psykoterapiaan liittyvään ilmiöön kussakin tekstikohdassa viitattiin, ja luokat nimettiin tekstikohtien sisältöjä vertailemalla. On oletettavaa, että terapian osa-alueita kuvaavien teemojen esiintymisessä ei ole eroja miesten ja naisten välillä.

Tämän jälkeen analyysissa siirryttiin tulkitsevaan vaiheeseen: terapiakokemuksia tarkasteltiin maskuliinisuuden näkökulmasta ja tutkijat arvioivat, miten maskuliinisuus tuli esille kokemuksissa ja miten kokemukset toisaalta olivat tulkittavissa maskuliinisuuden kautta. Maskuliinisuutta arvioitiin aikaisemman kirjallisuuden mukaisesti (Connell 1995; Kilmartin 2005; Emslie ym. 2006; Branney & White 2008) muun muassa kokemuksissa ilmaistuna hallinnan tarpeena, pyrkimyksenä rationaalisuuteen ja konkreettiseen ongelmanratkaisuun, toiminnallisuuden ja työelämän korostumisena sekä itsenäisyyden pyrkimyksenä ja pystyvyyden arvostuksena. Tulkinnassa kiinnitettiin huomiota sekä perinteisen maskuliinisuuden mukaisiin kokemuksiin, että siihen, millä tavalla psykoterapian koettiin vaikuttaneen perinteisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Analyysissa psykoterapiakokemukset sijoitettiin siten sosiokulttuuriseen kontekstiin ja tulkinnassa arvioitiin, miten psykoterapia oli vastannut tai vaikuttanut erilaisiin maskuliinisiin odotuksiin.

Tutkimuksen analyysiyksikkönä olivat perinteisiin maskuliinisiin odotuksiin tai toimintamalleihin liittyvät psykoterapiakokemukset. Yksittäisten haastateltavien mukautuminen perinteisiin maskuliinisiin odotuksiin jäi tarkastelumme ulkopuolelle. Emme vertailleet haastateltavien kokemuksia toisiinsa, vaan analysoimme aineistoa yhtenä kokonaisuutena. Analyysin systemaattisuus perustuu siten kaikkien aineistosta löytyneiden psykoterapiaan liittyneiden kokemusten johdonmukaiseen tarkasteluun perinteiseen maskuliinisuuteen liittyvien teoreettisten käsitteiden näkökulmasta. Tutkimus perustuu aineiston sekundaarianalyysiin, eli aineisto on muodostettu erilaisten tutkimuskysymysten ohjaamana. Osallistujilta ei kysytty eksplisiittisesti heidän kokemuksiaan sosiaalisen sukupuolen ja psykoterapian yhteyksistä. Näin ollen viittaukset perinteiseen maskuliinisuuteen ilmenevät aineistossa usein epäsuorasti ja tulkinnanvaraisesti.

Aineistonäytteissä haastattelijan puheenvuorot on merkitty H-kirjaimella ja haastateltavan puheenvuorot tunnisteilla M1–M9. Merkitykselliset tauot puheessa on merkitty sulkumerkkien sisällä olevilla kolmella pisteellä. Sulkumerkkien sisään kirjoitetuilla sanoilla annetaan tietoja ei-sanallisista tapahtumista, kuten naurahduksista. Samalla tavoin on merkitty haastattelijan lyhyet kommentit ja äännähdykset kesken haastateltavan puheenvuoron. Henkilöiden tunnistamisen mahdollistavat sanat on korvattu hakasulkeissa kursivoidulla tekstillä, ja samalla tavalla on merkitty näytteen ymmärrettävyyden kannalta tarpeelliset lisäykset. Mikäli näytettä on lyhennetty sitaatin keskeltä, se on merkitty kahdella vinoviivalla (//). Näytteen lopussa kerrotaan terapiamuoto, johon haastateltava on osallistunut ja seurantahaastattelun ajankohta (kuukaudet alkuhaastatteluista laskien).

Tulokset

Tähän aineistoon valikoituneiden miesten terapian päättymiseen ajoittuvista kommenteista voidaan erottaa neljä terapiakokemuksiin liittyvää teemaa, joiden suhteen kokemukset jäsentyivät: terapiamuoto ja terapian rakenne, yhteistyösuhde, työskentelyn kohde sekä terapian vaikutukset. Nämä teemat ovat yleisiä ja on oletettavaa, että ne eivät määrity sukupuolittuneesti, vaan samat teemat voisivat nousta esille myös psykoterapiaan osallistuneiden naisten kokemuksissa. Seuraavassa kyseisiä teemoja tarkastellaan kuitenkin maskuliinisuuden näkökulmasta.

Terapiamuoto ja terapian rakenne

Haastatellut kommentoivat ensinnäkin terapiamuotoa, johon heidät oli satunnaistettu tai johon he olivat omatoimisesti hakeutuneet. Nämä kokemukset liittyivät työskentelytapaan ja sovellettuihin terapiatekniikoihin. Kaikki tähän aineistoon valikoituneet miehet olivat käyneet terapiansa suunnitellusti loppuun, minkä perusteella on oletettavaa, että he ovat kokeneet kyseisen terapiamuodon sopineen heille riittävän hyvin. Terapiamuotoon ja terapian rakenteeseen liittyvissä kommenteissa painottuivat kuitenkin kriittiset kokemukset ja myönteisiä kokemuksia kuvattiin usein abstraktisti ja jäsentymättömästi, kuten ”oli se ihan hyvä”. Positiivisten kokemusten vähäinen raportoiminen voi olla yhteydessä haastattelutilanteeseen, jossa haastateltavia pyydettiin arvioimaan toteutunutta terapiaa. Toisaalta kukaan haastateltavista ei ollut pelkästään kriittinen terapiamuotoa kohtaan, vaan kriittisten kommenttien rinnalla esitettiin aina myös joitakin myönteisiä kokemuksia. Analyysissa maskuliinisuuden käsitteen kannalta merkityksellisempinä pidettiin usein kuitenkin kriittisiä kommentteja.

Yhtenä maskuliinisuuden kannalta merkityksellisenä kokemuksena nousivat esille psykoterapiaprosessin herättämät voimakkaat tunteet, joiden hallitsemattomuus koettiin uhkaavana ja raskaana.

M6: ”Ensisijaisesti tarkoitan sillä sitä mielettömän raskasta vaikeiden tunteiden kokemista, mitä terapian aikana nousi (…) ahdistusta ja mustasukkaisuutta, painajaisia ja tuskaa ja pelkoa ja vihaa ja suuttumista ja näitä justiin. Mä olen paljon enemmän niitä joutunut kokemaan ja kestämään, kun musta tuntuu, että mä olisin jaksanut kerta kaikkiaan (…) ja sitten kun ne on menneet niin valtaviin ja äärettömiin mittasuhteisiin, että mä en ole itse pystynyt hallitsemaan niitä. Se on ollut raskasta. Tavallaan se, että on menettänyt ne omat hallintakeinot joksikin aikaan tavallaan, että (…) ennen terapiaa mä kuitenkin koin, luotinkin siihen, että kaikki, mitä minä teen ja tunnen, niin mä pystyn itse hallitsemaan, panemaan sille rajat.”(Pitkä psykodynaaminen, 36 kk)

Terapian herättämät voimakkaat tunteet ja terapian kuormittavuus tulivat esille vain pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyysiin osallistuneiden miesten haastatteluissa. Lyhyeen voimavarasuuntautuneeseen terapiaan osallistuneet miehet olivat sen sijaan kokeneet vieraaksi korostetun positiivisuuden ja erilaisten ihmekysymysten ja muutosmittareiden käytön. Uusien, positiivisempien näkökulmien etsiminen oli tuntunut joistakin miehistä keinotekoiselta ja erilaiset leikkimielisyyttä ja metaforista ajattelua edellyttävät tekniikat olivat tuntuneet jopa koomisilta. Tällaiset tekniikat ovat siis saattaneet poiketa joidenkin miesten omaksumista maskuliinisista ajattelu- ja toimintatavoista, vaikka voimavarasuuntautunutta terapiaa ei suoranaisesti pidettykään maskuliinisuudelle vastakkaisena.

M3: ”Terapeutti oli valmis kuuntelemaan mua ja tuntui ainakin jollain tavalla ymmärtävän mua ja korosti sitä, että mitä nyt (…), että pitäisi tehdä jotain ja mitä sä nyt aiot tehdä ja siinä oli huvittaviakin piirteitä nämä samantyyppiset, mitä noissa joissakin lomakkeissa on tällaiset, no, lomakkeilla se vielä menee, että pitää arvioida siis ykkösestä kymmeneen tai nollasta miinusviiteen tai plusviiteen, mutta aina sitten, kun se tulee sanallisena siinä tilanteessa kysymys, että jos antaisit arvosanan 4–10, siellä oli aika paljon tällaista, silloin tällöin tuli näitä kysymyksiä, niin mä en tiedä…” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 12 kk)

Voimavarasuuntautuneessa terapiassa korostunut käytännöllisten ratkaisujen etsiminen ja muutosten toteuttaminen oli kuitenkin useimpien miesten kommenttien perusteella tuntunut luontevalta ja hyödylliseltä. Tällaisten rationaalisten, konkreettisten ja toiminnallisten työskentelytapojen voi tulkita olevan varsin yhdenmukaisia perinteiseen maskuliinisuuteen liittyvien toimintatapojen kanssa.

M2: ”… siinä oli se koulu päällimmäisenä, mikä mun mielestä stressin aiheena on, niin yritettiin miettiä jotain ratkaisukeinoja. // … mä syytin aina itseäni ja sitten mietittiin, että syytä on jossain muussakin, ympäristössä, ettei se aina ole mun vika. Semmoista eräänlaista patistamista (…) mä nyt melkein kerjäsin sitä, että potki takapuolelle, että sano mitä mä teen. // … että laitto oikein paperille ylös, et sä näät itsekin, mitä kaikkea niitä on, hyviä juttuja.” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 12 kk)

Terapian kestoon ja intensiteettiin liittyvissä kommenteissa pitkä psykodynaaminen psykoterapia ja psykoanalyysi näyttäytyvät usein arkielämästä erillisenä jaksona miesten elämässä. Terapiaa on suoritettu vastaavalla eetoksella kuin palkkatyötä. Psykoterapia rinnastuu siten pikemminkin opiskelu- tai rakennusprojektiin kuin hoitoon tai kuntoutukseen. Projektiin on keskitytty määräajaksi ja sille on asetettu selkeitä ja konkreettisia tavoitteita. Haastateltu kuvaa itsensä toimijaksi, joka valitsee psykoterapian välineeksi ratkaista tietty ongelma ja joka on aktiivinen toimija myös itse terapiaprosessissa.

M9: ”… mä oon analyytikollekin sanonut että välillä tulee mieleen, että pitäiskö mun käydä neljä kertaa viikossa jonkun rakennusinsinöörin juttusilla, joka vois antaa mulle sen ulkosen varmistuksen siitä, et kyl tää on hyvä [kotitalo]. Tai jonkun lääkärin luona, joka sanois mulle, kuule, nää ja nää kokeet osoittaa, että sä oot ihan okei, eikä oo mitään huolta [homealtistuksesta]. Mutta ilmeisesti on niin, että se koti on jonkinlainen mielen symboli, jollekin muullekin. Ja senhän vuoks tässä analyysintietä tätä asiaa on yritetty ratkoa. Vaikka samaan aikaan tietysti oon tehny tiettyjä pienempiä korjauksia, jotka on ollut ikään kuin ollu hyviä.” (Psykoanalyysi, 36 kk)

Terapiatekniikoihin ja terapian rakenteeseen näyttää siten liittyvän piirteitä, jotka saattavat olla vieraita perinteisiin maskuliinisiin normeihin ja toimintatapoihin mukautuneille miehille. Kokemus hallinnan tunteen menetyksestä tai leikkimielisyyttä edellyttävät työtavat eivät tässä aineistossa olleet muodostuneet kynnykseksi jatkaa työskentelyä, mutta tulos nostaa esille mahdollisuuden, että osa miehistä voi ratkaista ristiriidan jäämällä tällaisen toiminnan ulkopuolelle.

Toisaalta näyttää myös siltä, että osa miehistä tulkitsee psykoterapiaprosessia maskuliinisin käsittein. Esimerkiksi psykoanalyysin rinnastaminen rakennusprojektiin mahdollistaa terapian kokemisen miehisenä toimintana, jossa kaiken lisäksi terapian käyttäjä toimii eräänlaisena työnjohtajana. Edellisen sitaatin lopussa haastateltava tosin viittaa siihen, että ei aivan täysin luota tähän projektiin, vaan on sen rinnalla toteuttanut myös perinteisempiä korjaustoimia.

Yhteistyösuhde

Terapiakokemuksista omaksi teemaksi erottuivat haastateltavan ja terapeutin välistä suhdetta koskevat kommentit. Yhteistyösuhteen toimivuus on yleinen ja universaali terapian onnistumista määrittävä tekijä, eikä tämän suhteen ole syytä olettaa olevan eroja sukupuolten välillä. Kuitenkin se, mitkä asiat eri terapiamuotoihin osallistuneet miehet olivat kokeneet vaikuttaneen yhteistyösuhteen toimivuuteen, on maskuliinisuuden näkökulmasta kiinnostavaa. Sukupuoli tuli joskus esille eksplisiittisesti terapeutin sukupuolta koskevissa kommenteissa. Yhteistyösuhteen toimivuudessa oli puutteita, koska terapeutti oli nainen.

H: ”Olisiko jotain muuta tuosta terapiasta vielä? Siitä miten sä (...) miltä tuntui ja miten on vaikuttanut? Tai terapeutista, miltä hän tuntui?”
M1:” Terapeutti oli nainen, se oli varmaan ainakin osasyy siihen, että hän ei ehkä aina oikein ymmärtänyt.”
H: ”Mitä sä itse ymmärrät, että mitä se, että hän oli nainen, niin vaikutti siihen, ettei aina ymmärtänyt?” (pitkä tauko)
M1: ”Niin tai se voi olla, että se johtui musta, koska hän oli nainen. Sitä ehkä puhui vähän toisella tavalla kuitenkin naiselle kuin miehelle.” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 7 kk)


Lyhyessä voimavarasuuntautuneessa terapiassa asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutus oli sujunut seurantahaastattelujen perusteella kuitenkin yleensä hyvin. Vuorovaikutus oli noudattanut tällöin tavanomaisia arkielämän vuorovaikutuksen sääntöjä. Osa haastatelluista oli tosin odottanut, että terapeutti ohjaisi asiakasta enemmän omien sisäisten kokemustensa pohtimiseen. Tämä havainto kuvaa hyvin jo tässä aineistossa esille tulevaa variaatiota miesten mukautumisessa perinteisiin maskuliinisiin malleihin ja viittaa siihen, että näillä miehillä oli mielessään mielikuva intrapsyykkiseen työskentelyyn keskittyvästä terapeuttisesta vuorovaikutuksesta. Tavanomaisia vuorovaikutuksen periaatteita noudattava yhteistyösuhde oli kuitenkin useimpien miesten mielestä ollut hyvä asia. Tällaisessa vuorovaikutuksessa asiakas voi kokea hallitsevansa tilannetta ja ymmärtävänsä terapeutin käyttäytymistä.

Pitkässä psykodynaamisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissä vuorovaikutus sen sijaan poikkesi haastateltujen kokemusten mukaan merkittävästi arkielämässä totutuista kaavoista.

M8: ”… et jos vertais aikasempaan, et mä olisin määritellyt sen jonkunlaiseks tietynlaiseks, just tälläseks epä-ihmissuhteeks.” (Psykoanalyysi, 60 kk)

Vuorovaikutuksen erityisyys saattoi vahvistaa yhteistyösuhteen ”terapeuttisuutta” ja terapeutin tavanomaisesta poikkeava reagointi tarjosi osalle miehistä tilaisuuden tutustua omiin tunteisiinsa ja toimintatapoihinsa. Tämä kuitenkin edellytti sitä, että haastateltava oli perillä tällaisen poikkeavan vuorovaikutuksen tavoitteista ja tarkoituksesta.

M6: ”Hmm, sitä on vähän kornia nimittää ihan yhteistyöksi tai… (H: hmm) sen takia, että sehän oli semmoista, että minä kohdistin siihen terapeuttiin tunteita. Hyvin voimakkaasti välillä syytin sitä ja suutuin sille ja kaikkea tämmöistä, onko se nyt sitten yhteistyötä? Mutta ne kuuluu siihen asiaan. Se kärsivällisesti sitten valotti sitä, että mistä on kysymys ja mitä minä teen, silloin kun minä häntä mollaan tai siis syytän tai (…) ei mulla mitään syytä etsiä siitä mitään, en minä koe millään tavalla tyytymättömyyttä siihen terapeuttiin, musta se oli hyvin ammattitaitoinen terapeutti, vaikka silloin, kun mä aloitin sen terapian, niin ajattelin, että henkilönä täysin mulle sopimaton, mutta nyt kun se terapia on ohi, päättynyt, niin musta tuntuu, että se oli oikeastaan ihan samantekevää, kuka siinä henkilönä olisi ollut…” (Pitkä psykodynaaminen, 36 kk)

Sama haastateltava toteaa, että hän halusi kontrolloida suhdettaan terapeuttiin merkittävästi siitä huolimatta, että hän koki terapeuttisen työskentelyn mielekkääksi. Toisaalta kyseisen miehen mukaan terapeuttinen yhteistyösuhde ei poikkea tässä mielessä muista ihmissuhteista, vaan että kaikissa ihmissuhteissa täytyy asettaa rajoja sen suhteen, mitä ja miten kertoa henkilökohtaisista asioista toiselle. Haastateltava ei kuitenkaan määrittele kontrollin tarvettaan masennukseen tai muuhun psyykkiseen häiriöön liittyväksi ongelmaksi, vaan pikemminkin kyvyksi ja arvokkaaksi ominaisuudeksi.

M6: ”Terapeuttiin en suhtautunut ihan niin kontrolloimattomasti ja ihan niin avoimella luottamuksella kun mitä johonkin aivan läheiseen ystävään, jolle ei sillekään kuitenkaan kerro kaikkea alueita itsestään, mutta ei missään nimessä terapeutillekaan, että siitä oikeastaan varmasti loppuun asti pidin aika tarkkaankin (…) kontrolloin sitä, että mitä alueita valotan hänelle ja mitä en, itsestäni.” (Pitkä psykodynaaminen, 36 kk)

Osa pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyysiin osallistuneista miehistä koki sen sijaan terapeutin toiminnan vieraana ja omien odotustensa ja toiveiden kannalta häiritsevänä. Poikkeuksellinen vuorovaikutus häiritsi toimivan yhteistyösuhteen muodostumista, koska haastateltava ei ollut perillä terapeutin poikkeavan käyttäytymisen tarkoituksista eikä haastateltava kyennyt hyödyntämään tällaista vuorovaikutusta. Osa miehistä vierasti erityisesti terapeutin passiivisuutta ja piti tilannetta itselleen vieraana.

Oheinen haastateltava toteaa seurantahaastattelussa, joka tehtiin kolme vuotta psykoanalyysin alkamisen jälkeen, että hänen odotuksensa tilanteen tai voinnin muuttumisesta jäljellä olevina kahtena vuotena ei ole enää vahva. Haastattelun perusteella asiakkaan kokemus yhteistyösuhteen toimivuudesta ei ollut ongelmaton. Tässä tapauksessa yhteistyösuhteen ongelmana ei kuitenkaan ollut metodiin liittyvä analyytikon pidättyvyys, vaan kokemus siitä, että analyytikko ei kyennyt tarjoamaan sellaisia oivalluksia, joita asiakas ei olisi kyennyt tekemään ilman psykoanalyysia. Haastateltu mies koki siis oman rationaalisuutensa riittävän asioiden oivaltamiseen, eikä psykoanalyysi hänen kokemuksensa mukaan tuonut tällaiseen näkökulmaan varsinaisesti mitään uutta.

M9: ”Ehkä se on ollut yks pieni pettymys tässä, et kylhän mä sen tiedän, et analyysissä itse tehdään se työ, ja analyytikko on aika passiivinen. Mut musta tuntuu aika vähän, että analyytikko on tavallaan itse antanut jotain sellasia, ää uria, johonkin oivalluksiin, jota mä en niinku jo itse olisi tavallaan tiennyt. // Ja mä jotenkin koen itseni välillä semmoseks ylikin omnipotentiks, et kaikkihan ne nää oon tietosella tasolla jo miettinyt, ja mä niinku ymmärrän nää.” (Psykoanalyysi, 36 kk)

Terapeutin sukupuolella oli merkitystä osalle haastatelluista miehistä. Osa olisi toivonut miesterapeuttia, jonka oletti kykenevän ymmärtämään naista paremmin miehistä kokemusmaailmaansa. Yhteistyösuhteen kannalta asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Samaa sukupuolta oleva terapeutti voi päinvastoin herättää esimerkiksi homoseksuaalisia jännitteitä vierastavissa miehissä vastarintaa (Gillon 2007). Kuitenkin yleisempi tilanne lienee, että terapeuttia ei ole mahdollista valita sukupuolen perusteella, koska miesterapeutteja on niin vähän tarjolla (Valkonen ym. 2011).

Yhteistyösuhde näyttäytyi maskuliinisuuden näkökulmasta luontevana silloin, kun vuorovaikutuksen koettiin noudattaneen tavanomaisia vuorovaikutuksen sääntöjä. Poikkeava vuorovaikutus voitiin kuitenkin kokea hyödylliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi, kun haastateltava tulkitsi sen terapiaprosessiin kuuluvaksi käytännöksi. Tällaisen kokemuksen syntyyn, osana terapeuttisen yhteistyösuhteen rakentumista, on luonnollisesti suuri merkitys sillä, miten terapeutti onnistuu tehtävässään rakentaa potilaan kanssa yhteisesti koettua, pääosin myönteiseen tunnesiteeseen perustuvaa ymmärrystä siitä mitä terapiassa tavoitellaan ja minkälaisin keinoin (Bordin 1979). Riittävä ennakkoinformaatio erilaisten terapiamuotojen työtavoista ja terapeutin ja terapian käyttäjän rooleista voisi myös auttaa asiakkaita hyödyntämään heille tarjottavia mahdollisuuksia. Tämä ei luonnollisestikaan koske vain miesasiakkaita, mutta maskuliinisuuden näkökulmasta merkitykselliseltä näyttää kuitenkin se, että terapeutin passiivisuus näyttää yllättäneen monet miehet. Tällä havainnolla voi olla yhteys siihen, että itsestään ja omista asioitaan puhumista ei pidetä perinteisen maskuliinisuuden mukaisena toimintatapana, jolloin miesten kyky hyödyntää tällaista tilaisuutta voi olla rajattua ilman riittävää ohjausta ja informointia.

Kolmas maskuliinisuuteen edellä liitetty vuorovaikutuksen piirre oli tarve kontrolloida terapeuttisen vuorovaikutuksen etenemistä. Edellä esitetyn sitaatin perusteella tällaisen kontrolloivan toimintatavan toteuttaminen näytti olevan mahdollista ainakin kyseisessä terapiaprosessissa. Näin ollen psykoterapia ja perinteinen maskuliinisuus eivät sulje toisiaan pois, vaan psykoterapiassa näyttää olevan mahdollista toimia omaksutun maskuliinisuuden mukaisesti. Eri asia on, että osalla haastateltavista perinteinen maskuliininen toimintatapa oli tuottanut ongelmia, ja he pyrkivät psykoterapian avulla rakentamaan itselleen uudentyyppistä miehisyyttä.

Työskentelyn kohde

Keskeinen tekijä miesten terapiaa koskevissa kommenteissa oli terapian kohde, eli oliko haastatellun mielestä terapiassa keskitytty hänen kannaltaan oikeisiin ja olennaisiin asioihin. Työskentelyn kohdetta arvioitiin siten sen mukaan, oliko terapiassa keskitytty niihin asioihin, joiden haastateltu oli nähnyt olleen masennuksensa taustalla ja joiden suhteen haastateltava oli odottanut tapahtuvan muutoksia. Oheinen haastateltava toteaa, että hän näki murrosikäänsä liittyvät kokemukset keskeisinä nykyisten ongelmiensa kannalta. Alkuhaastattelussa haastateltava oli puhunut näistä teemoista, mutta voimavarasuuntautuneessa terapiassa nämä olivat tulleet esille vasta viimeisessä tapaamisessa. Tässä tapauksessa asian tekee maskuliinisuuden näkökulmasta erityisen merkitykselliseksi se, että käsittelemättä jäänyt teema koski mieheksi kehittymistä ja sen häiriintymistä.

H: ”Että onko sinulla itselläsi mielessä tässä näin, että mitä se on, mille olisit enemmän antanut aikaa? Mitä semmoisia teemoja tai kysymyksiä…?”

M3: ”No, joo, siis viimeisenä, sulle mä olen varmaan joskus [
alkuhaastatteluissa] puhunut siitä, siis sellaisesta mun nuoruuskokemuksista, näistä murrosikäkokemuksista, siitä, että miten se oli mulla myöhäisempänä kuin muilla ja mä sain siihen hormonilääkitystä ja tämäntyyppistä…” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 12 kk)

Sitaatti tuo esille sukupuoleen liittyvien teemojen merkityksen ihmisten identiteetin rakentumisessa. Vaikka haastateltava viittaa sitaatissa biologisiin sukupuolisiin kehitysehtoihin, liittää hän asian toisaalla erityisesti sosiaalisiin suhteisiin ja omaan kokemukseensa miehisyydestään. Tämä kokemus edellyttää kulttuurista omaksuttujen normien ja mallien sisäistämistä. Sitaatin perusteella voi esittää tulkinnan, että sosiaaliseen sukupuoleen liittyvien teemojen esille ottaminen terapiassa olisi todennäköisesti ollut hyödyllistä ainakin kyseisen miehen kohdalla. Tulos vaikuttaisi olevan yleistävissä laajemminkin (Klingeman & Gomez 2010), eikä oletettavasti rajaudu vain miehiin.

Edellä on jo siteerattu miestä, jonka keskeinen kysymys psykoanalyysin alkaessa oli vanhaan omakotitaloon liittyvät pelot ja uhkakuvat. Haastateltava totesi, että hänen tunteensa (pelkonsa) olivat hallitsemattomia ja kohtuuttomia suhteessa rationaalisiin uhkiin. Kolme vuotta psykoanalyysin alkamisen jälkeen haastateltava pohtii sitä, onko introspektiivinen terapia hänen kohdallaan toimiva keino vai olisiko ulkoisten tekijöiden muutoksista tässä tapauksessa enemmän hyötyä.

M9: ”Arvostan analyysiä niinku menetelmänä, sinänsä korkeelle, noin niinkun teoriassa, mutta mulla on semmonen tuntu että toimiiko se mun kanssa. Mä en niinku, mulla on vähän semmonen tuntu itseni suhteen, et onko niin että, jos tää hieno visio siitä, että täs ei ookaan kysymys tästä talosta, vaan kysymys on siitä, et se on vaan nyt kohde jollekin lapsuuden epävarmuudelle, joka keksii ulospääsytien tätä kautta. Jos se on näin, niin en mä oo kolmessa vuodessa päässy mihinkään sellasiin tuntemuksiin, mun lapsuudesta, jota mä en olis tietosella tasolla ymmärtänyt jo alun perin. // Jos mä saan ne asiat jotenkin tietosella tasolla käytännön ratkasujen kautta hoidettua, ni mä pystyn aika onnelliseen elämään. Joka on ihan kelvollista sekin.” (Psykoanalyysi, 36 kk)

Sitaatin voi nähdä keskusteluna erilaisten maskuliinisuuksien välillä. Toisaalta haastateltava tuo esille perinteisen maskuliinisuuden haastavan tulkinnan mielensisäisten teemojen yhteydestä omiin ongelmiinsa. Tämän tulkinnan mukaisesti haastateltava on pyrkinyt lisäämään itsetuntemustaan psykoanalyysin avulla, ja tästä näkökulmasta arvioituna terapian kohde on ollut oikea. Haastateltava tuo sitaatissa esille kuitenkin myös toisen tulkinnan: psykoanalyysi ei välttämättä ole hänen kohdallaan toimiva ratkaisu. Tulkinta pitää sisällään ajatuksen, että psykoanalyysin avulla ei tavoiteta hänen ongelmiaan. Tässä tulkinnassa ongelmat palautuvat konkreettisiin ja situationaalisiin tekijöihin, joiden korjaamiseksi tarvitaan muunlaisia keinoja kuin psykoterapia. Tällainen ongelmatulkinta ja ratkaisutapa vastaavat perinteisen maskuliinisuuden mukaisia odotuksia. Perinteisiin maskuliinisiin normeihin vahvasti mukautuneiden miesten voikin olla vaikea nähdä omien mielensisäisten ristiriitojen tarkastelua mielekkääksi terapian kohteeksi, vaikka nämä teemat olisivat kliinisesti kuinka perusteltuja.

Terapian vaikutukset

Edellä kuvatut miesten kokemukset liittyivät erilaisissa psykoterapioissa toteutuneisiin työskentelytapoihin ja terapeutin kanssa toteutuneeseen kohtaamiseen. Nämä ovat kuitenkin vasta edellytyksiä sille, että psykoterapian tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Neljäntenä teemana terapiakokemuksissa erottuivatkin vielä kokemukset terapian vaikutuksista. Tässä artikkelissa keskitytään vain sellaisiin kokemuksiin terapian vaikutuksista, jotka voidaan tulkita merkityksellisiksi maskuliinisuuden näkökulmasta.

Itsetunnon tai itseluottamuksen vahvistuminen oli yleinen kokemus terapian jälkeen. Usein tämä liittyi kokemukseen, että ymmärrys omista ongelmista oli lisääntynyt ja sitä kautta suhde itseen ja omaan toimintaan oli muuttunut myönteisemmäksi. Maskuliinisuuden näkökulmasta kiinnostavaa on, että rationaaliset ja itsen ulkopuolelta löytyvät selitykset näyttivät tarjoavat erityistä helpotusta.

M2: ”… se uniapnea, nyt selvisi // niin mulle on selvinnyt semmoiset asiat siinä myös samalla terapian aikana, niin sitä on vaikea sitten sanoa, että mikä (…) mä olen antanut hirveän paljon itselleni anteeksi, että on löytynyt sellaisia syitä, koska mä olin syyttänyt itseäni monesta asiasta, kun mä en ole tiennyt, mitä mussa on. Niin, sehän on ollut, eräänlaiset vastaukset ovat olleet helpotus siinä terapiassa sitten.” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 12 kk)

Monet miehet totesivat terapian auttaneen tekemään käytännöllisiä muutoksia omassa elämässä. Jollekin tämä oli tarkoittanut aktiivisempaa osallistumista ”opiskelijabileisiin”, mitä kautta sosiaalinen elämä oli rikastunut. Oheista haastateltavaa terapia oli taas auttanut muuttamaan suhdetta läheisiin. Tällaiset käytännölliset muutokset olivat tyypillisiä lyhyeen voimavarasuuntautuneeseen terapiaan osallistuneiden keskuudessa. Tässä aineistossa mukana olleet miehet näyttivät pitävän juuri tällaisia konkreettia vaikutuksia erityisen merkityksellisinä, minkä voi tulkita olevan yhteydessä maskuliiniseen tapaan kiinnittää enemmän huomiota ulkoiseen toimintaan kuin sisäisiin kokemuksiin.

M2: ”… ja se, että mä olen uskaltanut tehdä ratkaisuja esimerkiksi mun veljeni suhteen. // … ihan oikeasti hän ei ole hyväksi mulle, että sillä selvä ja ja pitää tehdä päätös, että ei kannata elämää mennä pilaamaan sitten, jos vähänkään on ollut haavoittuvassa tilassa, niin se mies on viimeinen, jota kannattaa nähdä.” (Lyhyt voimavarasuuntautunut, 12 kk)

Kaikki kokemukset terapian vaikutuksista eivät olleet positiivisia. Joskus muutos, jota oli odotettu tai toivottu, jäi toteutumatta. Haastateltavat totesivat tällaisessa tilanteessa usein, että terapia jäi kesken. Terapian jatkumista pidempään toivottiin niin vuosi, kolme vuotta kuin viisi vuottakin kestäneen prosessin jälkeen. Oheisessa aineistonäytteessä haastateltava toteaa, että hänen masennusoireensa eivät ole lievittyneet odotetulla tavalla pitkässä psykodynaamisessa psykoterapiassa. Kun muutosta oireisiin ei ole löytynyt kolmessa vuodessa, haastateltava harkitsee toisenlaisia ratkaisuja, tässä tapauksessa jäämistä sairauslomalle helpottaakseen työstä aiheutuvaa kuormitusta. Alkuhaastattelussa haastateltava oli tuonut esille odotuksen, että pystyisi muuttamaan maskuliinista toimintamalliaan, eli vähentämään itselleen asettamiaan vaatimuksia työssä ja vapaa-aikana. Toive ei ole toteutunut, ja terapian tulokset jäävät siten odotettua pienemmiksi.

H: ”Miten koet…? Koetko, että sä olet saanut mitä olet toivonut vai oletko pettynyt?

M5: ”No, en ole pettynyt, se oli ainoastaan se, että tuo aika olisi voinut olla todella pidempi, että ehkä olisi halunnut saada enemmän ratkaisuja taikka tietysti tämä työasia, niin sille ei välttämättä tämän terapian kanssa ole yhtään mitään tekemistä, että se vaikka mä olisin jatkanut terapiaa hamaan loppuikäni, jos en mä tee tuolle työjutulle jotain, niin se ei todennäköisesti muuta mitään.” (Pitkä psykodynaaminen, 36 kk)


Edellä olevassa sitaatissa implikoidaan muutosodotusta omassa toiminnassa. Tämän voi tulkita maskuliinisuuden termein odotukseksi purkaa perinteiseen maskuliinisuuteen mukautunutta työidentiteettiä ja löytää sen tilalle uudenlaisia tapoja olla mies. Kyseisessä tapauksessa tällaista muutosta ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Terapian vaikutusten jääminen odotettua vähäisemmiksi tulee esille myös jo aiemmin siteeratun miehen arviossa psykoterapian tuottamasta itsetuntemuksen lisääntymisestä, tai tässä tapauksessa siitä, ettei tällaista lisääntymistä tapahtunut.

M9: ”Mut kyl mä edelleen näen, että se [psykoanalyysi] parhaimmillaan voi olla joillekin ehkä todella se ainoakin apu. Sitähän mä tässä nyt vähän pelkään, että onks niin, et mä en kuulukaan tähän ryhmään. Et mulle se analyysi ei oliskaan se, joka isosta, hyvin isosta satsauksesta huolimatta, ei tavallaan avaakaan tietosuuden portteja, muuta kuin pientä raotusta, enempää. Ja oisko se sama ollu havaittavissa jo vaikka jollain kaks kertaa viikossa käydyllä pidemmällä terapialla.” (Psykoanalyysi, 36 kk)

Maskuliinisuuden kannalta kiinnostavaa sitaatissa on se, että haastateltavan toiveet psykoanalyysin vaikutuksista poikkeavat aluksi perinteisistä maskuliinisista odotuksista. Toisin sanoen haastateltava on hakeutunut psykoanalyysiin odottaen mielensisäisten ristiriitojen selvittämisen helpottavan hänen ongelmiaan, ja kun niin ei tapahdu, hän toteaa, ettei psykoanalyysi ehkä olekaan ratkaisu hänen ongelmiinsa. Jos perinteisenä maskuliinisena ratkaisukeinona ongelmiin pidetään rationaalista ongelmanratkaisua ja konkreettisia toimenpiteitä tilanteen muuttamiseen, niin haastateltavan kohdalla näyttäisi tapahtuneen siirtymistä kohden tällaista ongelmatulkintaa, sen sijaan, että psykoterapia olisi auttanut haastateltavaa rakentamaan itselleen uudenlaista miehisyyttä normatiivisten odotusten ulkopuolelta.

Miesten kokemukset psykoterapian vaikutuksista eivät kuitenkaan rajoitu perinteistä maskuliinisuutta vahvistaviin tai sitä kyseenalaistaviin kokemuksiin. Kaikkia psykoterapian koettuja vaikutuksia ei liioin ole mielekästä tulkita maskuliinisuuden käsitteen kautta. Osa haastatelluista kuvasi esimerkiksi ”sisäisen tunnelman eheytymistä” tai muita mielensisäisiin kokemuksiin liittyviä muutoksia. Tällaisia kokemuksia on mielekkäämpää tulkita psykologisten teorioiden kuin sosiokulttuuristen tekijöiden näkökulmasta. Toisaalta se, että osa miehistä puhui seurantahaastatteluissa sisäisistä kokemuksistaan, viittaa siihen, että joidenkin miesten kohdalla on tapahtunut muutoksia myös heidän maskuliinisessa identiteetissään. Psykoterapiassa on voitu oppia tunnistamaan omia mielensisäisiä prosesseja, ja terapiassa opittu kieli omille tunteille on voinut antaa välineitä rakentaa itselle uudenlaista tapaa olla mies. Kuitenkin tämän aineiston perusteella näyttää siltä, että monet miehet arvioivat perinteisen maskuliinisuuden mukaiset konkreettiset muutokset omassa elämäntilanteessa merkityksellisiksi psykoterapian vaikutuksiksi.

Pohdinta

Sukupuoli on keskeinen osa useimpien ihmisten persoonaa ja identiteettiä. Miehet ovat länsimaisissa yhteiskunnissa monessa suhteessa etuoikeutetussa asemassa suhteessa naisiin, mutta maskuliinisiin arvoihin ja normeihin sosiaalistuminen voi myös tuottaa miehille ongelmia kulttuurisen muutoksen ja yksilöllisen kehityksen myötä (Good ym. 2005). Monille miehille ongelmien tunnistaminen ja myöntäminen on vaikeaa, eikä tarjottavaa apua ole aina helppo ottaa vastaan. Psykoterapiaan hakeutuminen edellyttää usein oman miehisyyden uudelleen arvioimista ja uudenlaisen maskuliinisen identiteetin rakentamista. Aikaisemman kirjallisuuden perusteella keskeinen haaste terveydenhuoltojärjestelmälle näyttääkin olevan saattaa avun tarpeessa olevat miehet ja olemassa olevat palvelut yhteen (Möller-Leimkühler 2002; Addis & Mahalik 2003).

Tässä tutkimuksessa on keskitytty kuitenkin toiseen kulttuuriseen kysymykseen: miten miesten omaksumat maskuliiniset odotukset ja tarpeet kyetään ottamaan huomioon auttamistyössä? Tässä tutkimuksessa psykoterapiakokemukset luokiteltiin neljään luokkaan. Näitä luokkia tarkasteltiin ja tulkittiin perinteiseen maskuliinisuuteen liittyvien käsitteiden avulla. Vaikka tulokset painottuvat kriittisiin kokemuksiin, ei se tarkoita, etteivätkö miehet olisi kokeneet terapiaa hyödylliseksi. Tutkimuksessa tuli esille monia maskuliinisuuden kannalta merkityksellisiä terapian vaikutuksia, ja tässä artikkelissa raportoitujen kokemusten lisäksi monia ”sukupuolineutraaleita” kokemuksia jätettiin näkökulman rajauksen vuoksi raportoimatta. Psykoterapian hyödyt näyttäisivätkin olevan useimmiten yleisiä, kun taas terapiaan liittyvät haasteet vaikuttaisivat kohdistuvan enemmän sukupuolispesifeihin kysymyksiin.

Perinteinen maskuliinisuus näkyy terapiamuotojen ja terapian rakenteen suhteen erityisesti siinä, että miehillä voi olla tarve kontrolloida terapiatilannetta ja terapian herättämät hallitsemattomat tunteet voidaan kokea uhkaavina. Toisaalta osa terapiatekniikoista näyttäytyi maskuliiniselle toimintatavalle vieraana. Tulokset osoittavat, että terapian käyttäjät voivat kuitenkin tehdä omia tulkintoja työskentelystä, jolloin terapiaprosessi voidaan tulkita maskuliinisuuden näkökulmasta arvostettavana projektina (Emslie ym. 2006). Yhteistyösuhteessa maskuliinisuus näkyi sekä terapeutin sukupuoleen liittyvinä preferensseinä että vuorovaikutuksen ennustettavuutena ja hallittavuutena. Terapian kohteeseen maskuliinisuuden voi tulkita olevan yhteydessä siten, että osa haastatelluista piti miehisyyteen liittyvien teemojen käsittelemistä tärkeänä ja osa taas arvosti perinteisen maskuliinisuuden mukaisesti konkreettisten ja käytännöllisten ratkaisujen etsimistä omiin ongelmiin. Tässä aineistossa tuli esille sekä perinteisen maskuliinisuuden mukaisia että uudenlaiseen maskuliinisuuteen liitettävissä olevia kokemuksia terapian vaikutuksista.

Gary Brooks (2010) on tehnyt uraa uurtavaa työtä perinteiseen maskuliinisuuteen liittyvien tekijöiden huomioon ottamiseksi psykoterapiassa. Brooks pyrkii myös integroimaan erilaisiin teoriaperinteisiin ja metodisiin valintoihin perustuvat lähestymistavat kehittämässään terapiamallissa. Tämän vuoksi tutkimuksen tuloksia peilataan seuraavaksi erityisesti Brooksin esittämään malliin. Brooksin transteoreettisen mallin mukaiset miehille suositeltavat terapeuttiset tekijät näyttävät toteutuneen tämän tutkimuksen aineistossa vaihtelevasti.

Terapian muodon ja rakenteen suhteen osa haastatelluista miehistä oli kokenut pitkän psykodynaamisen psykoterapian herättämät tunteet raskaina ja uhkaavina. Brooksin (2010) näkemyksen mukaan psykodynaaminen psykoterapia voi auttaa miehiä tavoittamaan omia menetyksiään ja niihin liittyvää suruaan. Pyrkimys hallita omia emootioita on kuitenkin keskeinen osa maskuliinista kulttuuria ja voi johtaa siihen, että miehet eivät koe hyötyvänsä terapiasta tai jopa keskeyttävät terapian, mikäli tällaisia sosiaalisia normeja ei kyetä ottamaan huomioon. Onkin ilmeistä, että erityisesti traditionaalisen maskuliinisesti suuntautuneiden miesten psykodynaamisissa terapioissa tulee tärkeäksi tunnetilojen tarkastelun herättämien vastarintailmiöiden ja ahdistusten tunnistaminen, jotta ne eivät tulisi koetuksi heikkouden merkkeinä ja itsearvostusta uhkaavina (Deering & Gannon 2005). Vastaavalla tavalla osa lyhyeen voimavarasuuntautuneeseen terapiaan osallistuneista miehistä piti voimavarasuuntautunutta terapiakulttuuria ihmekysymyksineen ja asteikkoineen itselleen vieraana. Vaikka lähestymistapa voimavarasuuntautuneessa terapiassa on käytännönläheinen eikä terapiassa esille tulevien tunnekokemusten tarkasteluun pyrkivä kuten psykodynaamisissa terapioissa – ja muistuttaa tältä osin kognitiivisen ja behavioraalisen terapian menettelyitä, joita Brooks (2010) pitää potentiaalisesti miehille sopivina –, voivat siten senkin sisältämät monenlaiset tekniset menettelyt olla vaikeasti omaksuttavia vahvasti maskuliinisiin normeihin mukautuneille miehille. Brooksin kehittämässä psykoterapiamallissa painotetaankin tarvetta valita työskentelytapa kunkin asiakkaan tarpeiden ja tilanteen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Yhteistyösuhteen merkitys korostui tämän aineiston miesten kokemuksissa (Lambert & Barley 2002). Miesasiakkaiden kohdalla yhteistyösuhteen toimivuus voi olla erityisen keskeistä (Brooks 2010). Tässä aineistossa yhteistyösuhteen toimivuuteen liittyivät kokemukset ymmärretyksi tulemisesta (empatia), vuorovaikutuksen ennustettavuudesta ja luontevuudesta, mahdollisuudesta kontrolloida vuorovaikutusta sekä kokemukset yhteensopivuudesta terapeutin kanssa. Sukupuolella ja sosiokulttuurisilla tekijöillä oli näissä kokemuksissa merkittävä rooli.

Tässä tutkimuksessa mukana olleet miehet arvioivat terapian kohteen osuvuutta sen mukaan, miten työskentely oli kohdistunut niihin asioihin, joiden arvioitiin olleen omien ongelmien taustalla. Prochaska ja Norcross (2007) jäsentävät psykoterapian kohteen viiteen tasoon: oireet ja situationaaliset ongelmat, maladaptiiviset kognitiot, ajankohtaiset interpersoonnalliset konfliktit, perhesysteemit ja -konfliktit sekä intrapersoonalliset konfliktit. Brooks (2010) katsoo, että terapian kohde pitäisi valita asiakkaan keskeisten ongelmien mukaisesti. Situationaaliset ongelmat ovat Brooksin mukaan helpoiten lähestyttäviä, joten miehillä, joilla muutoinkin terapiaan asettuminen on haasteellista, olisi perusteltua kohdentaa työskentely ensi vaiheessa tälle tasolla, ja edetä sieltä vaikeammin lähestyttäville tasoille, mikäli tarpeen. Tässä tutkimuksessa mukana olleet miehet pohtivat omien terapioidensa kohdetta Brooksin jäsennysten mukaisesti. Tämän aineiston miesten kokemuksissa situationaalista ja intrapersoonallista tasoa ei kuitenkaan asetettu hierarkkiseen järjestykseen, vaan miehet pohtivat toteutuneita ja toteutumatta jääneitä terapian kohteita erilaisista näkökulmista.

Situationaalisten muutosten merkitys tuli esille tässä aineistossa myös terapian vaikutusten yhteydessä (Brooks 2010). Kuitenkin osa pitkässä psykodynaamisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissa olleista miehistä korosti terapian myötä tapahtuneita intrapersoonallisia muutoksia: kokemus sisäisestä eheytymisestä ja itsetunnon vahvistumisesta sekä muut positiiviset kokemukset, joille ei aina löytynyt edes sanoja. Tämä havainto voi liittyä siihen, että nämä miehet olivat oppineet terapiaprosessin myötä tunnistamaan ja kuvaamaan omia intrapsyykkisiä kokemuksiaan, tai sitten nämä miehet, jotka jo psykoterapiaan hakeutuessaan olivat osoittaneet ”uudenlaista maskuliinisuutta”, olivat jo lähtökohtaisesti kyvykkäämpiä erittelemään sisäisiä tuntemuksiaan kuin perinteisimpiin maskuliinisiin normeihin mukautuneet miehet. Situationaalisten muutosten merkitys tuli esille erityisesti lyhyeen voimavarasuuntautuneeseen terapiaan osallistuneiden miesten kokemuksissa ja toisaalta pitkään psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyysiin osallistuneiden miesten kokemina toteutumattomina muutoksina.

Miehet mukautuvat eri tavoin ympäröivän kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön tarjoamiin maskuliinisiin normeihin. Suuri haaste terveydenhuoltojärjestelmälle on kyetä tarjoamaan myös mielialojensa suhteen vaikeneville ja ongelmia tuhoisin itsehoitokeinoin hoitaville miehille heidän tarvitsemaansa apua (Oliffe & Phillips 2008). Terapiassa olleiden miesten kokemukset voivat auttaa tavoittamaan myös näitä hoitojärjestelmien ulkopuolelle jääviä miehiä. Tämän tutkimuksen tulokset kertovat kuitenkin siitä, että maskuliininen kulttuuri muuttuu ja myös miehet ovat kyvykkäitä tunnistamaan ja ilmaisemaan pahoinvointiaan ja hakemaan siihen apua.

Tutkimuksen aineisto on pieni ja valikoitunut, eikä pitkälle meneviä yleistyksiä ole syytä tehdä. On mahdollista, että aineistokokoa kasvattamalla olisimme ehkä tavoittaneet suuremman variaation miesten kokemuksissa. Tutkimuksessa ei myöskään ole mukana sellaisia HPT:hen osallistuneita miehiä, jotka kieltäytyivät heille osoitetusta terapiamuodosta tai jotka keskeyttivät terapiansa. Jatkotutkimuksen tehtäväksi jää myös sellaisen haastatteluaineiston kerääminen, jossa sosiaaliseen sukupuoleen liittyviä teemoja kartoitetaan eksplisiittisin kysymyksin. Toisaalta aineiston rajaaminen on tarjonnut mahdollisuuden aineiston yksityiskohtaiseen tarkasteluun ja sekundaarianalyysi varmistaa sen, että tutkimustehtävämme ei ole vaikuttanut haastattelutilanteessa johdattelevasti.

Valitsimme tutkimuksemme analyysiyksiköksi perinteiseen maskuliinisuuteen liittyvät psykoterapiakokemukset. Olemme tehneet tämän näkökulman kautta näkyväksi ja ymmärrettäväksi maskuliinisuuteen liittyvien sosiokulttuuristen odotusten ja psykoterapian välistä jännitteistä suhdetta yleisellä tasolla. Lähestymistapamme tuottaa siten ensisijassa tietoa siitä sosiokulttuurisesta kontekstista, jossa miehet konstruoivat kokemuksiaan psykoterapiasta. Jatkotutkimuksessa maskuliinisuuden ja psykoterapian välistä suhdetta on syytä tarkastella myös yksilöllisesti, eli miten miesten erilainen mukautuminen perinteisiin miehisiin arvoihin ja toimintamalleihin näkyy yksilöllisissä psykoterapiakokemuksissa. Tällainen tarkastelu tekisi näkyväksi maskuliinisuuksien monimuotoisuutta ja tuottaisi tietoa erilaisten tukimuotojen soveltuvuudesta erilaisille miehille.

Tulokset antavat toivoaksemme aineksia pohtia, miten asiakkaan sukupuoli voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon jo olemassa olevissa palveluissa ja kehitettäessä uusia interventioita. Ihmiset rakentavat käsitystään omasta sukupuolestaan ja sen mukaisesta toiminnasta sosiokulttuuristen mallien avulla. Perinteisen maskuliinisuuden pakottavat ja rajoittavat piirteet voivat olla miesten mielenterveyden kannalta haitallisia, ja tällaisten kulttuuristen odotusten dekonstruoiminen voi osoittautua terapiatyössä tarpeelliseksi. Maskuliinisuus on kuitenkin keskeinen osa miesten persoonallisuutta, ja psykoterapia voi tämän tutkimuksen perusteella myös auttaa miehiä löytämään kulttuurista aineksia positiivisen ja rikastuttavan maskuliinisen identiteetin rakentamiseen.

Kiitokset

Artikkeli on kirjoitettu osana Suomen Akatemian rahoittamaa ”Masennuksen kanssa eläminen sosiaalisessa kontekstissa” -projektia (päätösnumero 126951). Kiitämme myös Kansaneläkelaitosta sen taloudellisesta tuesta Helsingin Psykoterapiatutkimukselle, jonka aineistoon tutkimus perustui.


Artikkeli saapunut toimitukseen 3.10.2012, hyväksytty 14.11.2012.


Kirjallisuus

Addis, M. E. & Cohane, G. H. (2005). Social scientific paradigms of masculinity and their implications for research and practice in men’s mental health. Journal of Clinical Psychology, 61(6), 633–647.
Addis, M. E. & Mahalik, J. R. (2003). Men, masculinity, and the context of help seeking. American Psychologist, 58(1), 5–14.
Bordin, E. S. (1979). The generalizability of the psychoanalytics concept of the working alliance. Psychotherapy: Theory, Research, and Practice, 16, 252–260.
Branney, P. & White, A. (2008). Big boys don’t cry: depression and men. Advances in Psychiatric Treatment, 14, 256–262.
Brooks, G. (1998). A new psychotherapy for traditional men. San Francisco: Jossey-Bass Publishers.
Brooks, G. (2010). Beyond the crisis of masculinity. A transtheoretical model for male-friendly therapy. Washington, DC: American Psychological Association.
Cochran, S. V. & Rabinowitz, F. E. (2003). Gender-sensitive recommendations for assessment and treatment of depression in men. Professional Psychology: Research and Practice, 34(2), 132–140.
Connell, R. W. (1995). Masculinities. Berkeley: University of California Press.
Deering, C. G. & Gannon, E. J. (2005). Gender and psychotherapy with traditional men. American Journal of Psychotherapy, 59(4), 351–360.
Emslie, C., Ridge, D., Ziebland, S., Hunt, K. (2006). Men’s accounts of depression; Reconstructing or resisting hegemonic masculinity? Social Science & Medicine, 62, 2246–2257.
Galasinski, D. (2008). Men’s discourses of depression. New York : Palgrave Macmillan.
Gillon, E. (2007). Gender differences: In help seeking. Healthcare Counselling & Psychotherapy Journal, 7(3), 10–13.
Good, G. E., Thomson, D. A., Brathwaite, A. D. (2005). Men and therapy: Critical concepts, theoretical frameworks, and research recommendations. Journal of Clinical Psychology, 61 (6), 699–711.
Holma, J. & Wahlström, J. (toim.) (2005). Iskuryhmä. Miesten puhetta Vaihtoehto väkivallalle -ryhmissä. Helsinki: Yliopistopaino.
Kilmartin, C. (2005). Depression in men: communication, diagnosis and therapy. Journal of Men’s Health and Gender, 2(1), 95–99.
Klingemann, H. & Gomez, V. (2010). Masculinity issues in addiction treatment in Swiss inpatient alcohol programs: bringing men’s treatment needs back to the research agenda. Journal of Men’s Health, 7(3), 211–220.
Knekt, P. & Lindfors, O. (2004). A randomized trial of the effects of four forms of psychotherapy on depressive and anxiety disorders. Desing, methods, and results on the effectiveness of short-term psychodynamic psychotherapy and solution-focused therapy during a one-year follow-up (Studies in social security and health 77). Helsinki: Kansaneläkelaitos.
Knekt, P., Lindfors, O., Härkänen, T., Välikoski, M., Virtala, E., Laaksonen, M. A., Marttunen, M., Kaipainen, M., Renlund, C. and the Helsinki Psychotherapy Study Group (2008). Randomized trial on the effectiveness of long- and short-term psychodynamic psychotherapy and solution-focused therapy on psychiatric symptoms during a 3-year follow-up. Psychological Medicine, 38 , 689 – 703.
Knekt, P., Lindfors, O., Laaksonen, M. (2010). Helsingin Psykoterapiatutkimus – psykoterapioiden vaikuttavuus viiden vuoden seurannassa. Raportti 33. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos ja Kansaneläkelaitos.
Lambert, M. J. & Barley, D. E. (2002). Research summary on the therapeutic realationship and psychotherapy outcome. Teoksessa Norcross, J. C. (toim .), Psychotherapy relationships that work. Oxford: Oxford Univ. Press.
Leiman, M. (2004). Vaikuttavuustutkimuksen pulmallisuus psykoterapiassa. Duodecim, 120 , 2645–2653.
Madsen, S. A. (2009). Men’s mental health, fatherhood and psychotherapy. The Journal of Men’s Studies, 17(1), 15–30.
Mahalik, J. R. & Rochlen, A. B. (2006). Men’s likely responses to clinical depression: what are they and do masculinity norms predict them? Sex Roles, 55, 659–667.
McKelley, R. A. & Rochlen, A. B. (2010). Conformity to masculine norms and preferences for therapy or executive coaching. Psychology of Men and Masculinity, 11(1), 1–14.
Melartin, T., Kuosmanen, L., Riihimäki, K. (2010). Tosi mies ei masennu? Suomen Lääkärilehti, 65(3), 169–173.
Möller-Leimkühler, A. M. (2002). Barriers to help-seeking by men: a review of sociocultural and clinical literature with particular reference to depression. Journal of Affective Disorders, 71, 1–9.
Oliffe, J. L. & Phillips, M. J. (2008). Men, depression and masculinities: A review and recommendations. Journal of Men’s Health, 5(3), 194–202.
Parker, G., Blanch, B., Crawford, J. (2011). Does gender influence response to differing psychotherapies by those with unipolar depression? A review . Journal of Affective Disorders, 130, 17–20.
Prochaska, J. O. & Norcross, J. C. (2007). Systems of psychotherapy: A transtheoretical analysis. Belmont, CA: Thomson.
Rochlen, A. B., Whilde, M. R., Hoyer, W. D. (2005). The real men. Real depression campaing: overview, theoretical implications, and research considerations . Psychology of Men and Masculinity, 6(3), 186–194.
Sinclair, S. L. & Taylor, B. A. (2004). Unpacking the tough guise: Toward a discursive approach for working with men in family therapy. Contemporary Family Therapy, 26(4) , 389–408.
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.
Valkonen, J., Henriksson, M., Tuulio-Henriksson, A., Autti-Rämö, I. (2011). Psykoterapeutit Suomessa. Psykoterapiapalvelut ja niiden järjestäminen. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 74. Helsinki: Kansaneläkelaitos.
Valkonen, J., Hänninen, V., Lindfors, O. (2012). Maskuliinisuus miesten masennustarinoissa. Psykologia, 47(4), 267–279.