Psykoterapia (2012), 31(3), 229–230

Pääkirjoitus

Psykoterapia ja uskonto

Tavoitellessaan ymmärrystä psykoanalyyttinen psykoterapeutti uneksii potilaansa mielessään, kuten Bion ja Ogden ovat esittäneet. Psykoterapiassa, kuten taiteessakin, kaksi elementtiä, sisäinen fantasia ja ulkoinen todellisuus, sulautuvat toisiinsa. Hybridin tasapaino voi olla tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen liittyen kuitenkin pulmallinen. Kun halutaan ymmärtää ihmismielen ulkopuolella olevaa todellisuutta tai perimmäisiä kysymyksiä, täytyy käyttää muita menetelmiä ja vähentää uneksinnan ja fantasioinnin osuutta.

Uskonnoissa on rikas yliluonnollisten tapahtumien kuvagalleria. Karu tosiasia on, että mitään yliluonnollisia ilmiöitä ei ole valvotuissa koetilanteissa voitu löytää. James Randin säätiö on luvannut maksaa miljoona dollaria sille, joka pystyy tällaisen ilmiön esittämään. Korostuneen uskonnollismielisyyden sekä maagisviritteisistä asioista, kuten kohtalonuskosta, telepatiasta, uskomuslääkinnästä, ennustamisesta, henkien kanssa kommunikoinnista jne. kiinnostuneisuuden voi nähdä ylivireisenä merkityksen etsintänä. Magia voi olla myös jonkinlainen lohtu. Luonnon ihmeellisyys jää silloin huomaamatta, ja se korvautuu pinnallisilla itse keksityillä mielikuvilla.

Useat ihmiset koettavat jäsentää psykologisia ongelmiaan uskonnollisen käsitteistön ja metaforien avulla. Ne ovat kulttuurimme perusaineistoa, jota terapeutin on hyvä ymmärtää ja osata käsitellä hienovaraisesti potilaansa parhaaksi. Monille uskonto on jonkinlainen siirtymäobjekti, jonka illusorinen luonne ymmärretään ja joka silti tuntuu hyvältä. Vaikka näyttää siltä, että uskonnollisuus koostaa joitakin ihmisiä, niin toisia se altistaa epäitsenäisyyteen, auktoriteettiuskovaisuuteen ja maagiseen ajatteluun. Uskonnollisuus saattaa kuitenkin muuttua terapian edistyessä vivahteikkaammaksi ja enemmän potilaan omalle järjelle tilaa antavaksi.

Vastaanotolla puhutaan etupäässä maanpäällisistä kysymyksistä ja elämän vaikeuksista. Kun potilaan yliminä tai osia persoonallisuudesta on ulkoistettuna uskonnon tai jonkin muun ideologian haltuun, saattaa ongelmia olla vaikea tai mahdotontakin käsitellä. Jos terapian olisi hyvä olla älyllisesti rehellistä toimintaa, niin tässä voi syntyä vaikea yhtälö ratkaistavaksi. Molemmat osapuolethan lukevat toistensa tiedostamatonta ja vaistoavat vastapuolen ajatuksia ja näkemyksiä. Vanha sanonta toteaa, että terapeutti voi auttaa potilastaan vain niin pitkälle kuin hän on itse päässyt. Onko terapeutti vapaa liikkumaan tällä alueella ilman kieltoja ja esteitä? Miten sovittaa yhteen kipeä ristiriita älyllisen rehellisyyden ja humaanin ymmärryksen välillä? Jos uskonto ja siihen liittyvät maagiset fantasiat jäävät vähälle huomiolle, tulee terapeutti epäsuorasti kertoneeksi potilaallensa, että hänenkään mielestään järjen käyttö ei ole kaikkialla suotavaa.

Tässä teemanumerossa käsitellään uskontoa etupäässä myötäsukaisesti ja ymmärtävässä hengessä. Uskonnon takia kärsineiden ääni jää kuitenkin puuttumaan. Varsinaisen ongelmanhan psykoterapeuteille käytännön arjessa muodostavat potilaat, joille uskonnollinen ilmapiiri on ollut tukahduttava, itsestä, omasta ruumiista ja tunteista eristävä este. Se johtaa monesti pakkoneuroottiseen oiremuodostukseen, kun täytyy sovittaa itsensä johonkin malliin, joka on saneltu ulkopuolelta. Kun kristinusko on ominut itselleen hyvyyden, etiikan ja moraalin, on niille, jotka sitä epäilevät, jäänyt kadotukseen tuomitun kohtalo. Pelottelu ja uhkailu on perinteisesti kuulunut tähän yhteyteen. Tämä seikka ei hauraalle psykoterapiapotilaalle ole aina suinkaan yhdentekevä.

On selvää, että psykoterapiassa joudutaan käsittelemään, jäsentämään ja tulkitsemaan potilaan uskonnollisia ajatuksia ja tunteita. Mutta ajatus siitä, että psykoanalyysi tai terapia antautuisi jotenkin uskonnon ehdoille ja omaksuisi tavoitteekseen esimerkiksi hengellisen elämän syventämisen, on pelottava. Myöskään ei ole olemassa hengellistä tai kristillistä psykoanalyyttista terapiaa, sen paremmin kuin vasemmistolaista, ateistista tai humanististakaan psykoanalyysia. Se on menetelmä, jonka avulla yritetään lisätä ymmärrystä. Se menettää identiteettinsä muuttuen itsekin ideologiaksi, jos se alistuu jonkin sellaisen käytettäväksi.

Psykoanalyysi seuraa länsimaisen tieteen ihannetta siinä, että se on heti valmis, tai ainakin sen pitäisi olla, muuttamaan teorioitansa ja parantamaan menetelmiänsä, jos siihen ilmenee perusteltuja syitä. Uskovien piirissä tiede on ollut perinteisesti jonkinlainen epäilyn kohde. Puhutaan skientismistä, tiedeuskonnosta, ja väitetään, että arvovapaata tiedettä ei ole olemassa tai että tiedekin todistaisi uskonnon väittämät oikeiksi. Kuitenkin juuri avoimuus, sisäinen kriittisyys, uuden etsiminen, pyrkimys objektiivisuuteen ja älylliseen rehellisyyteen ovat sekä tieteen että myös asiallisen psykoanalyyttisen psykoterapian perusteita. Uskonnon piirissä sen sijaan keskeistä on usein se, että mitään ei saa muuttaa, ilmoitus on jo annettu, ja se on vain osattava ottaa vastaan.

Olemme uskaltaneet ottaa esille vaikean aiheen. Psykoterapia-lehden uusilla Facebook-sivuilla voi käydä sanomassa oman mielipiteensä.

Martti Tuohimetsä
päätoimittaja